Herra rehtori omassa persoonassaan.

Lokimerkintä Bob Barley 27.5.2015 klo 18.00
Rehtorina Jyrki Tarvonen
Viskimaailman Agricolaa & Abckiriaa

Rehtori Tarvosen apuopetuksessa sivuttiin viskiä ja kolaa, puhuttiin konjakinhuuruisesta mummolasta, vuoden 1972 mausta amalgaamisen vasemman alaposkihampaan takana sekä Jullin ja Masan yhteisestä, joskin karmivan muistijäljen jättäneestä viskikokemuksesta. Eli kyseessä oli ainakin verrattain peruskeskiviikko Bob Barleyssä!

Tiskin takana ojenteli karttakeppiään BPF:n Key Account Manager Jyrki Tarvonen – ja se oli oppilaskunnalle mitä suurin ilo, sillä tarinaansa elävän rehtorin höpinöitä on pirun kiva kuunnella. Huomattavaa on, että edellisessä kappaleessa on mainittu vain aivan muutamat oleellisimmin tasting-tilaisuudessa hivotut häivähdykset.

Tule, parahin reksi, antamaan meille tukiopetusta, älä jätä meitä yksin kesän armoille! Tule pian ja heti!

Vaikka kyseessä oli ns. ihan normaali tasting, reksin into oli kerrassaan hallitsemantonta, mikä sytytti viskiä omilla tahoillaan salaa opiskelleet alumnit iloiseen paloon. Tarvosen Viskin ABC -kurssilla käsiteltiin ison nenän pieneen lasiin työntämättä jättäminen, nuppineulan kaksi päätä sekä ajan ja paikan yhdistäminen tuoksu- ja makukokemukseen esim. entiseen ranskan kielen opettajaan. Nuuhkimis- ja maisteluohjeiden ohella reksi käsitteli viskinvalmistuksen perusprinsiipit, puhuttiin valmistusaineksista ja prosessista, selviteltiin samalla apinoiden olkapäiden syyt ja seuraukset, kolminkertaiset tislaukset, turpeet ja antrasiitit, Islayn turkoosit koralliriutat, solera-menetelmät, peepeeämmät ja muut viskin teollisen tuotannon kannalta oleelliset aspektit.

Suosittelen laittamaan nimen muistiin!

Tuotevalikoimassa ylpeinä rivissä seisoivat:

• Glenfiddich 12 YO
• Monkey Shoulder
• Tullamore Dew Original
• Bruichladdich The Classic Laddie
• Glenfiddich Solera 15 YO
• Octomore 6.1

Oppilaskunta toivottaa rehtorille mitä erinomaisinta kesää!

Suomalaisen viskin päivää vietettiin Kiltakellarissa Helsingissä 23.5.2015. Tapahtumaa oli rakentamassa Viskin Ystävien Seura ja kaikki kuusi suomalaista viskitislaamoa: Panimoravintola Koulu, Kyrö Distillery Company, Old Buck, Teerenpeli, The Helsinki Distilling Company sekä Valamon Luostarin Tislaamo. Hienoa että kaikki tislaamot pääsivät paikalle. Osallistujia tapahtumassa oli yhteensä liki 180. Kyseinen päivä on myös VYS:n syntymäpäivä.

Tapahtuman teemana oli juhlia suomalaista viskiä ja maistella jokaiselta tislaamolta ennennäkemätön tuote. Tislaamot antoivat pienen esittelyn omasta toiminnastaan ja kertoivat esillä olevasta tuotteesta. Käytännössä kaikki muut olivat viskejä paitsi HDCO:n tuote, joka sekin oli ohratisle.  Tämä siksi, että tislaamolta ei vielä ole saatavilla 3 vuotta tynnyrissä kypsynyttä tislettä, jota voisi viskiksi kutsua.
Mahtavaa oli maistella kuuden eri tislaamon, täysin suomalaista tuotetta ja päästä kokemaan, miltä viskikattaus tällä hetkellä näyttää Suomessa, unohtamatta jo legendaariseksi muodostunutta viskivisaa. Ainutlaatuinen ilta siis.

Illan kulku oli hyvin rento ja monet viskialan ammattilaiset sekä harrastajat pääsivät jakamaan mietteitä ja kokemuksiaan. Monia tuttuja kasvoja Suomen eri viskitapahtumista olikin paikalla ja myös paljon uusia. Tervetuloa kaikille uusillekin viskistä kiinnostuneille edistämään suomalaista viskikulttuuria!

Lokimerkintä: Bob Barley 10.6.2015 klo 18.00
Hännystelevä kukko:  Thomas ”Somewhat Red Foxy” Lindström
Teema: Cocktails

Tunnelmaravintola Bob Barley on kerrassaan omituinen paikka. Siellä ilta vaikuttaa poikkeuksetta alkavan Mesopotamiasta, sanskritia yhtään vähemmälle huomiolle jättämättä. Loppuseikkailu vaelletaan Malminrinteen ja Mordorin häilyvässä välimaastossa, eikä puhuttu kielikään ole kovin tunnistettavaa.

Mutta kyllä silti ilo oli jälleen istujan puolella, kun kuunneltiin punapartaisen sanansaattajan (Vulpes vulpes tai Hordeum jubatum) vuolasta jubailua.  Latinalaisen nimityksen voi perustaa punervaan karvoitukseen tai yrttipolitiikkaan, joita kumpaistakin tästä the Somewhat Red Foxy Punch Masterista löytyy. God bless us all for him!

Tavallinen kuuntelija ja katsoja nousi suorastaan hekumoihin, sillä ammattilaisen jupinoita oli jälleen mieluisaa kuunnella.  Punch-termi tulee sanskritista – kukapa tuota ei ymmärtäisi – ja tarkoittaa lukumäärää viisi, mikä ilmaisee juomasekoituksessa käytettävien ainesosien määrän: alkoholi, sokeri, vesi, sitruuna ja tee tai mausteet.

Kyllä nämä Kaksoisvirtainmaiden ihmeelliset reseptit tiedetään, mutta kuka hullu haluaisi juoda viskissään teetä, vain hullu paimen ehkä. Nykypäivänä ei tuollaiseen pölhöilyyn ole varaa, joten parempi olikin, että joku keksi cocktailin, jossa edellistä ideologiaa noudatettiin riittävästi, mutta päätettiin tuotelistaa sillä tavoin sopivasti typistää, että oikean juomasekoituksen tulee sisältää alkoholia, sokeria, vettä ja katkeroita.

Punakettu ryhtyi historioinnin jälkeen panemaan persoonaansa varsinaiseen toimeen. Hän valmisti ns. perinteisen ”juomasekoituksen”, sitten  Amerikan peruja olevan Old Fashion -nimisen drinkin alkuperää noudattaen bourbonia hyödyntäen, mutta kun yleisöstä tiedusteltiin muiden viskien sopivuutta juomasekoitteisiin, Kettu lirautti juoma-automaatista tuotoksen, joka oli valmistettu skottilaisesta viskistä. Ehdotonta ammattitaitoa, että ennalta tietää, mitä joku kuitenkin kysyy! Hail juoma-automaatti!

Näiden herkkupalojen jälkeen siirryttiin Ketun edellisellä viikolla kehittämään cocktailiin. Sen ainesosina olivat turvesavuinen viski, sitruuna, sokeri ja basilika. Kuulijakaarti oli aivan hämillään siitä, että ns. verrattain turpeinen viski taittui sekoitteeseen jopa kesäjuoma-hengessä! Bob Barleyn eteläsiivestä vaadittiin reseptiä juhannusjuomien pohjaksi!

Lisäksi baarimaisteri halusi, että osalliset tutustuvat oikean sitruunamehun ja mehutiivisteen eroavaisuuksiin, jotka olivat aivan käsittämättömät. Tiiviste ei tuoksunut juuri miltään, mutta maku oli sitäkin pistävämpi. Oikea sitruunamehu oli miellyttävä tuoksultaan ja maultaan – vaikka siinäkin on oletettavaa ja voimakasta hapokkuutta. Ei ole oikean sitruunan voittanutta!

Kettubaarimestarin luennon jälkeen osallistujat pääsivät harjoittelemaan drinkin tekemistä omakätisesti. Baarimestarit lienevät oikeasti toimiaan harjoitelleet, sillä ensikertalaiset kyllä tunnisti varsin haparoivista otteista ja epävakaasta rytmistä.

Cocktail-ketun prinsiipit:

• Oikea on parempi kuin väärä
• Viskiin sopii sotkea vaikka ja mitä
• Ehdassa automaatissa ei ole mitään moittimista

Lokimerkintä: Bob Barley 17.6. klo 18.00
Terminator: T. Laurila
Teema: T7

Keskiviikkona vietettiin Bob Barleyn studiotiloissa tieteis-action-iltamaa. Ja me pojat oltiin ihmeissämme. Ei auttanut muu kuin kallistaa annettujen ohjeiden mukaisesti lasia.

Cockaitilla se kaikki alkoi. Sisältönä oli Tullamore Dew Original, musta tee, mansikka, sitrus, basilika ja katkerot. Pintaan asiaankuuluvat twistit. Ja me pojat oltiin ihmeissämme. Ei auttanut muu kuin kallistaa annettujen ohjeiden mukaisesti lasia.

Varsinaiseen actioniin saattoivat jopa satunnaiset ohikulkijat osallistua. Salakoodina toimi ”I’m back!” joka huikattiin ovelta muina miehinä Ison-Arskan äänellä. Sitten sovitettiin aurinkolasit silmille ja seisottiin hetki tuulikaapissa. Yhdessä hujauksessa tapahtui teleportaatio salin puolelle erinomaisen rentoon Irish True -ilmapiiriin. Terminator T. Laurila omassa persoonassaan tykitti täyslaidallisen Tullamore Dew’tä. Ja me pojat oltiin ihmeissämme. Ei auttanut muu kuin kallistaa annettujen ohjeiden mukaisesti lasia.

Omat käsittelykohtansa saivat erään pojan poolo-harrastus, joka oli mittavampaa kuin kiinnostus viskinvalmistukseen, toisen mokoman syntymäpäiväjuhlallisuudet, joiden seurauksena paloi puoli kylää, sekä Ford pickup, puhelin ja sähkölamppu. Sitten tuhkasta nousi Phoenix. Ja me pojat oltiin ihmeissämme. Ei auttanut muu kuin kallistaa annettujen ohjeiden mukaisesti lasia.

Irlantilaisen viskin valmistus kukoisti sata vuotta sitten ja saarella oli enemmän tislaamoja kuin mitä Skotlannissa on nykyään. Viennin pääkohde oli Yhdysvallat ja sittemmin vienti tyrehtyi ison veden takaisen kieltolain astuttua voimaan. Al Caponella sisämarkkinat kukoistivat. Ja me pojat oltiin ihmeissämme. Ei auttanut muu kuin kallistaa annettujen ohjeiden mukaisesti lasia.

Lopulta irkkutislaamoita oli jäljellä enää kourallinen ja toiminnassa siirryttiin synergiavaiheeseen Irish Distiller’s Groupin myötä. Tullamoren Dew’n historiassa seurasi myynti toistaan ja 1950-luvulla alkuperäinen tislaamo suljettiin. Tuorein kauppatapahtuma on vuodelta 2010, jolloin perheomisteinen William Grant & Sons laittoi oman lusikkansa irlantilaiseen mäskäysastiaan. Uusi alku sinetöityi vuonna 2014, jolloin brändi palasi täysimittaisesti synnyinsijoilleen, sillä tuolloin valmistui uusi tislaamo Tullamoren kaupunkiin. Ja me pojat oltiin ihmeissämme. Ei auttanut muu kuin kallistaa annettujen ohjeiden mukaisesti lasia.

Sillä aikaa kun me pojat oltiin oikein ihmeissämme ja jouduttiin kallistamaan lasia annettujen ohjeiden mukaisesti, terminaattori kertoi irlantilaisen viskin valmistukseen liittyvät spesifikaatiot kuten brittiläisen mallastetun ohran verokannan kiertämisen, kolmesti tislauksen, kolmesti blendauksen, järkyttävän kokoiset kolonnitislaimet, salatislauksen vain kahdesti sekä omenamehun ja viskin symbioosin. Lisäksi kahlattiin T7-tuotteiden viimeistelytynnyreiden detaljit, tuontantomäärät ja tulevaisuuden suunnitelmat. Ja me pojat oltiin ihmeissämme. Ei auttanut muu kuin kallistaa annettujen ohjeiden mukaisesti lasia.

T7-tuotekattaus oli mittava ja maittava

• Original 40 %
• 12 YO Special Reserve 40 %
• 10 YO Single Malt 40 %
• 12 YO Sherry Cask Finish 40 %
• Old Bonded Warehouse Release 46 %
• Cider Cask Finished 40 %
• Phoenix 55 %

Ja me pojat oltiin ihmeissämme. Ei auttanut muu kuin kallistaa annettujen ohjeiden mukaisesti lasia.

Jytä-festivaalilla soitettiin ns. kultaista nuoruutta. Lauteilla fiilistelivät muiden muassa Raittis-veljekset ja Agents, joiden tahdissa Käkriäisen muori survoi rollaattorilla menemään nuttura vinossa. Meininki oli kerrassaan leppoisa ja ihmiset hyväntuulisia, sillä kesäinen kelikin oli vahingossa osunut sellaiseksi, että sortsit jalassa ja t-paita päällä tarkeni. Iäkkäämmillä oli toki vielä villahousut.

Jytä-festarin lopuksi siirryttiin K50-diskoon ja Einin säestyksellä keinahdeltiin seitsemänkymmentälukua. Kerrassaan mahtavuutta!

Onneksi nuoruuteen ja keinahteluihin ei tarvinnut lähteä täysin selvin ajatuksin, sillä juhla-alueen Whisky Barissa anniskeltiin rohkaisuksi naistaväkevämpää - ehtaa elämänvettä, uisge beathaa. Oli suoranainen ilo seurata, kuinka ikänestoreiden silmään kehkeytyi pilke ja jalan poljento vahvistui, sottiisinsekaiset nuoruusromanssit palasivat ajatuksiin.

Jytä-festivaali oli sen verran HC-tapahtuma vesikauppiaan katsoa, että oli siirryttävä päivän kestävälle akkujenlataushuilille, jonka jälkeen rypistettiin Porisperen rokimpi viikonloppurysäys.

Jälleen oli ilo ylimmillään. Festarin ensimmäinen näkönautinto tuli jo konserttialueen portilla, kun vanttera kaljupää kaatoi litran sianverta päähänsä ja hieroi sen ylävartaloonsa. Ilma huokui kesäistä erotiikkaa!

Rokken rolli pauhasi kolmella lavalla, oli suomalaista ja ulkomaista punkkia, härmärokkia, raskaampaa rautalankaa, kasariträssiä ja paikallisia pumppuja. Hyvä setti kokonaisuudessaan, melkein kaikille jotakin.

Ja me pojat myytiin melkein kaikille "vettä".

Niin makaat kuin petaat - porilainen futon-patja, sillai kai iha pikkuse kova!

Illan kotiväki: Thomas ja Simo olohuoneen kesäkeittiössä. (Kuva: Laatu-Lumia - Sponsored by Nokia)

Puoli vuotta vierähti kuin Phoenixin siivillä Beverage Partners Finlandin, Son of a Punchin ja Viskin Ystävien Seuran koalitiossa. Suomalainen viskikulttuuri nousi tuhkasta uuteen ja omalaatuiseen lisäkukoistukseen. Viski-popup-ravintola Bob Barley avasi uksensa helmikuussa ja 7.8. lyötiin samainen uksi päättäjäisten merkeissä säppiin.

Helmikuisessa tuhkakasassa seisoi Glenfiddichin Global Brand Ambassador Ian Millar, päätössanat lausui Balvenien Malt Master David Stewart. Välille mahtui ykköskukkoa, punapartaa, rehtoria, terminaattoria ja noviisia omine tastingeineen. Teemat olivat moninaiset ja kerrassaan hienot. Oli savua, irlantilaista, whisky 101, tynnyrijippoja, tyyppivertailua jne. Jopa rommeihin tutustuttiin.

Viimeisen perjantain huuma alkoi tunteikkaasti, kun Bob-mestari Thomas veti haikeana pikkutakin päälle, sitoi rusetin kaulaan ja laittoi hautajaiskukat tynnyrin päälle. Suru oli alkava.

Mutta iloksi se kääntyi. Vieraat nauttivat mainiota pikkunaposteltavaa à la Simo Pietarinen. Oli tartaria, possunposkea ja haudutettua juuriselleriä, kera käsittämättömien koristusten, joista voisi mainita vaikkapa ternihyytelörinkulan. Lisäksi oli viskillä höystettyä suklaamoussea. Omin silmin sain jälleen todistaa tekemisen intohimoa. Erittäin nam!

Tässä yhteydessä on syytä mainita, ettei Bob oikeastaan ole kuollut. Tai jos henki ei tällä hetkellä pihise, saamme kokea herra Barleyn re-inkarnaation jo parin kuukauden kuluttua! Olkaahan lapsukaiset kuulolla.

Haastattelin perjantai-illan hämyssä läsnäolijoita ja tiedustelin heiltä kommentteja Bob Barleystä sanoina tai lauseina. Uskokaa tai älkää, muistiinpanoni ovat häveyksissä, mistä nöyrimmät pahoitteluni!

Muistan silti muutaman mainituista. Paikkaa sanottiin kotoisaksi. Espoolaispariskunta puhui olohuoneesta - melko isot asumukset siellä lännen suunnassa. Mainittiin termi remarkable, joka eritoten vaadittiin esitettäväksi tässä muodossaan. Tamperelaismies loihti lyyrisen ilmauksen, jossa oli syvää tunnetta. Harmi, etten muista sitä, sillä se kosketti. Lisäksi korostettiin seinän takana Jeren, Simon ja kumppaneiden tarjoamaa muonahuoltoa. Eräs esitti matemaatiisen yhtälön Bob Barley = Thomas.

Tärkein kommentti tuli kuitenkin illan erikoisvieraalta David Stewartilta. Ian Millar mainitsi helmikuisissa avajaisissa, että Timo Laurila on heidän mielestään "one of the most innovative people in the business". David Stewart sulki ympyrän esittämällä Bob Barleystä termin "innovative"!

Kiitokset Bob, Thomas ja Timo!

Loppuun musiikillinen pläjäys kesäisten muistojen muodossa: https://www.youtube.com/watch?v=liEYuaF_oUo Bob is over, but not yet out!

Auringonsäde väistyy Bobin ikkunasta noustakseen jälleen valaisemaan BB:n kauniita kasvoja tuonnempana.

OlutExpo 2015:n esimerkillisiä kulttuurinuorukaisia - viskiä ja viskicocktailia, kiitos!

Lokakuun lopulla kalmistojen portit narisivat ja raottuivat. Kaapelitehtaan messutiloihin raahautui vanhoja zombeja viiksekkäitä eli Bob Barley -konseptiravintolan perusjarrumiehiä OlutExpon merkeissä, mutta viskin ja viskicocktailien innoittamina. Kiskot olivat niin hyvässä öljyssä, etteivät mitkään hidastustoimenpiteet auttaneet, vaan kolmipäiväinen kulttuuritapahtuma pyyhkäistiin lähes vapaapudotuksen hurmoksessa - otti oikein mahasta.

Vanhojen tiskin liepeillä laahustaneiden viiksiherrasmiesten lisäksi pyhää messutapahtumaa oli juhlistamassa useampituhatpäinen katras ohrasta ja sen mahdollisuuksista kiinnostuneita henkilöitä, joista ilahduttavan suuri osa oli impipuolen ihmisiä.

Viskikulttuurin viiriä piti uljaasti ylhäällä myös Viskin Ystävien Seura, joka täydellisellä varmuudella kasvatti yli 700 jäsenen joukko-osastoaan huomattavasti!

Tämä virsi on lyhyt ja se päättyy Henrin kauniisiin säkeisiin:

Aukee tieni,
mieli melkein pieni,
imee lientä Kaapelilla kuin sieni.  

On messu,
en tiedä onko palvonta syy Jeesuksen,
suljen ovelta kaikkien paatoksen.

Maistan soppaa,
herätä mut tielle antaumuksen.

Maistan mallasta on kaikki kivaa,
ei kukaan paina VYSille ivaa.

Suuri kiitos vielä kerran OlutExpo 2015 järjestäjille, ja ennen kaikkea kävijöille. Ennen kuin lauantai-illan meno muuttui villiksi, uskalsimme hetkeksi jalkautua kännykkää jykevämmän kameran kanssa messulattialle, ja tässä tuloksia. Ensi vuotta odotellen!

Tammikuista bussiretkeä Suomen talvikaupunkiin Tammisaareen voitaneen jo pitää osana VYSn perinteitä. Uusi vuosi on aina päästy aloittamaan tyylillä paikallisen Sydspetsens Malt Whisky Sällskapin kanssa heidän tunnelmallisessa tiiliholvikellarissa. Hieman totutusta poiketen oli illan Iäkkäät harvinaisuudet –kattauksen teemana blended –viskit, luonnollisesti vanhemmat sellaiset, ja tastingin jälkeen pystyi kyllä toteamaan että ennen olivat asiat paremmin. Mallasviskin osuus näissä 60- ja 70 –lukujen on varsin korkea, antaen niille rotevaa runkoa herkempien ja makeampien makujen pohjaksi.

Illan isäntä Henrik Malmberg johdatteli tunnelmaan vanhalla 60 –luvun dokumenttielokuvalla sen aikaisesta viskinvalmistuksesta, joka tosiaankin lähes pelkästään käsitti blended –viskejä, ja mustavalkofilmin tunnelmissa siirryttiin lasien ääreen. Illan kattauksena olivat seuraavat oman aikansa parhaimmistoon kuuluneet viskit: Kings Ransom12yo, House of Lords 8yo, Bell’s 20yo Royal Reserve, White Heather 15yo Deluxe, White Horse sekä Old Guns. Kovatasoinen ja loppua kohden nousujohteinen tasting osoitti, että nämä viskit ovat klassikkoasemansa ansainneet! Tämän aikakauden blendeihin kannattaa ehdottomasti tutustua, jos niitä jossain maailmalla tulee vastaan

Stort tack igen till Ekenäs och till Sydspetsens Malt Whisky Sällskap för gästfriheten. Alltid lär vi oss nåt nytt på våra besök, t.ex. hurdan whiskysmaken är i Karis.

Helsinki, Carelia 20.2.2016

Ichiro’s Mizunara Wood Reserve, 46%. Chichibu The Floor Malted, 50,5%. Chichibu Chibidaru, 53,5%. Chichibu Port Pipe, 54,5%. Chichibu The Peated, 53,5%

Pääsimme nauttimaan pitkästä aikaa viidettä osaa Huomisen Klassikoista 20.2 Carelian kellarissa Helsingissä japaniexpertti Mikael Lepän huomassa. Huomisen Klassikoita on ollut hieman harvemmin tarjolla, mutta nyt oli todellakin kyseessä tämän tittelin arvoiset viskit! Loistava tasting-tilamme Careliassa oli jälleen täynnä innostuneita jäseniä ja tunnelma oli sovelias vuoden ensimmäiseen Helsingissä pidettyyn VYS-only tastingiin, eli malttamaton!

Syynä oli tietenkin nuoren Chichibu-tislaamon nuoret viskit. 2008 vuonna perustetulta tislaamolta oli tarjolla yksi vatted malt pullote ja neljä 3-4 vuotiasta viskiä. Jäsenistöllä oli mieli avoinna kohtaamaan uudet ja urheat japanilaiset pientislaamoviskit. Kuulimme tislaamon taustat ja pääsimme pureutumaan hyvän keskustelun saattelemana edessämme olevien lasien sisältöön. Iästään huolimatta erilaiset raakatisleet ja tynnyrikäsittelyt olivat ehtineet muodostaa huomattavan erilaisia ja hyviä viskejä.

Tislaamon henkilökunnan voimin tehdy lattiamallastus osoittaa kunnianhimoa ja kunnioitusta perinteitä kohtaan. Savutisleen tekeminen kerran vuodessa, ennen kuumuudesta johtuvaa kesätaukoa ja sen mahdollistamaa kausihuoltoa, osoittaa halua tehdä monipuolisia raakatisleitä vaivoista huolimatta. Tislaamon japanilaisille ominaista pieteettiä osoittaa myös oman tynnyrintekijän käyttäminen. Tämän johdosta tislaamolla on mahdollisuus käyttää esimerkiksi mizunara puuta tai pikkutynnyreitä Chibidaru (pikkuruinen) pullotteessa.

Vakuuttavien ja mielipiteitä herättävien viskien maistelun lomassa syntyi aktiivista ja erittäin mielenkiintoista keskustelua raakatisleistä, makuprofiileista ja nuoren tislaamon tulevaisuudesta. Oliko raakatisle tehty puhtaaksi jotta viskit toimivat nuorina ja jotta tynnyreistä saataisiin maksimaalinen makujälki? Kestäisikö raakatisle pidempää tynnyröintiaikaa? Haluaako ja aikooko tislaamo tehdä iäkkäämpiä viskejä? Onko niille edes tarvetta? Aika näyttää!

Jännittäviä hetkiä siis tiedossa viskin ja erityisesti japanilaisen viskin ystäville.

Teksti: Mikko Hietanen, Kuvat: Antti Salminen

Ailsa Craig häämöttä koti-ikkunasta. 

Ihmisen on hyvä asua linnassa

Satumainen matkailija saattaa kokea melkoisen alkuäimistyksen Skotlantiin saapuessaan varsinkin, jos on nukahtanut lentokoneeseen. Häh, miten olen Poriin joutunut? Liikenneympyröitä on nimittäin molemmissa paikoissa yhtä paljon. Toisaalta mopoautojen puuttuminen paljastaa sijaintipaikan ei Poriksi. Toinenkin erilaisuutta ilmentävä tekijä on havaittavissa, nimittäin isobrittiläisyyttä selittää talojen ulko-ovien silmiinpistävä kirjo. Paikallisen oviteoreetikon mukaan kyse on siitä, että iltasella kotiin kontattaessa vältytään naapurin oven rapistelulta, kun jokaisen talouden sisäänkäyntiaukko on värikoodattu mieleiseksi.

Mutta huh huijaa, kaikeksi onneksi alkujärkytykseen löytyy lääkitystä illan isäntä Kevin Albrookin salkusta, josta kaivetaan pöytään 6 pullollista Kininvie-nimistä medisiiniä. Lääkevaikutusta kaikissa on likemmäs tynnyrivahvuuden verran ja pian alkaa satumainen matkailija saada pyörällä ollutta päätään selväksi, kunhan vain illalla osaisi astua oikean värisesti uksesta sisään, mutta penteleen väri jäi hätäillessä huomioimatta.

Tässä Skotlannin koti. Puitteet ovat varsin mallikkaasti kohdillaan. Kolkuttavalle avataan ja aamupalalle kutsutaan kolmella tykinlaukauksella. Aamiainen on päivän tärkein ateria, joten on kiistattoman perusteltua, että aamupalamenussa on valittavana Full Scotch Breakfast. Sillä lähtee sateisempikin skottilainen päivä ilon kautta käyntiin.

Vuonna 1990 perustetun Kininvie-tislaamon hieno salaliittotyyppinen toiminta herättää kunnioitusta. Siinä ohella että valmistettiin tisleitä sekoitusviskien tarpeisiin, pantattiin mainiota kukkaisaa mallasviskiä varaston peränurkkaan. Ensimmäinen tuotejulkistus oli 17-vuotias ja toisella oli kypsytysikää 23 vuoden verran. Vuoden 2016 keväällä julkaistiin 25-vuotias viski, jonka iästä voi päätellä karun totuuden, mikä tuotteen nimestä First Drops käy myös ilmi.

Isäntä ja herrasmies Kevin Abrook, Global Whisky Specialist.

Kevinin lääkepakkaus sisälsi seuraavat tynnyrinäytteet/tuotteet:

• 2007 first fill bourbon 61,7 %
• 1996 first fill bourbon 51,1 %
• 17 yo Batch 1 80 % bourbon / 20 % sherry 42,8 %
• 23 yo Signature 80 % bourbon / 20 % sherry 42,6 %
• 1990 (4.7.) first fill bourbon 52,3 %
• 1990 first fill sherry 57,6 %.

Yhteisiältään sarja on kerrassaan huomattava 119 eli vanhempi kuin Kekkonen, millaista ei aivan joka tislaamon repertuaarista äkkiseltään löydy! Nuorin tuotteista ei pärjännyt vanhuksille, mutta oli silti ikäänsä nähden erinomaisen nautittava ja matkalla mainioksi tuotteeksi.

Tuotteissa oli havaittavissa tisleen perusprofiilin mukaista kukkaisuutta ja ruohomaisuutta, jotka ovat normaalia lyhemmän käyttämisajan peruja. Yhteistä tuotteille on myös lyhyehkö jälkimaku, lukuun ottamatta viimeistä sherrypommilanajyränyrkkirautaa, jonka tarjoama alkumaku oli suorastaan erinomaisen miellyttävä, mutta jälkimaun karvaus asettui järkälemäiselle sherrykypsytysakselille, ja johon vesilisää ei voinut tuotetta oleellisesti huonontamatta lisätä. Muulinpotku tuntuisi kitalaessa luultavasti vähäisemmältä.

Tuote numero viisi oli lähinnä juuri julkaistua First Drops -pullotetta, mutta heinäkuun tisleenä ei aivan lääketehtaan ensimmäisiä pisaroita, vaikkakin hyvin likellä sitä. Tämä tuote nousi kuusikon ehdottomaksi helmeksi. Ruotsin Puulaaketissa on First Dropsia joitakin pulloja myynnissä ja hintalappu hujahtaa viiden tonnin pintaan. Ne tosin ovat Skåånen kruunuja, joten varsinainen kauppahinta on liki kohtuullinen 500 euroa.

Aisla Bay - täydellisti hallittu tislaamo

Vuonna 1964 rakennettiin Atlantin rannalle Skotlannin luoteisosassa sijaitsevaan Girvanin kylään samaa nimeä kantava jyväviskitislaamo, jonka pääasiallisena tarkoituksena oli varmistaa ja paikata sekoiteviskien ailahtelevaksi muuttunutta raaka-ainetuotantoa. Tislaamo työllisti 200 kyläläistä ja sen työvoimavaikutus on nykyiselläänkin lähes sama, vaikka tislaamoa on tituleerattu Skotlannin moderneimmaksi.

Kolme ylintä kuvaa on poimittu Girvanin perustamisen kunniaksi tehdystä tiedotelehden Grant's Focus Girvan Issuen näköispainoksesta. Joka putiikissa ei vastaavaa työyhteisöaviisia julkaista. Kuvissa näkyy Girvanin ensimmäiset tisleet vuodelta 1964. Alakuvassa oikealla on samat tynnyrit vasemmassa laidassa. Milloin on julkistus? Alakuvassa näkyvät myös Royal Trust -tynnyrit. Skotlannin lainsäädännön mukaan tislaamon perustamisen yhteydessä pitää täyttää 5 tynnyriä kuningashuoneelle.

Samaisen tislaamon kupeeseen rakennettiin vuonna 2007 mallasviskitislaamo täyttämään kahden intohimoisen miehen makeuden ja turvesavuisuuden täydellistä tasapainoa tavoittelevaa viskihaavetta. Kyseiset herrasmiehet ovat Peter Gordon ja Brian Kinsman, ja tislaamo ristimänimi on Ailsa Bay. Sen lisäksi, että Ailsa Bayssä tisltataan vuosittain tätä 1950-luvun täydellistä turvesavuista makuprofiilia noudattavaa haaveviskiä, tislaamon pääasiallinen tuotanto kohdistuu sekoiteviskien mallasviskikomponeitteihin, joita tislaamossa tehdään viittä toisistaan poikkeavalla makuprofiililla. Kaikissa tisleissä on yksi perustavoite ja se on Speysiden alueen tisleiden miellyttävä makeus.

Girvanin kolonnitislaimet eli aparaatit numero 4 ja 5. Sikäli kun värkki on kerrostalon kokoinen sitä voi huoletta kutsua aparaatiksi. Vakuumitislain Apparatus No 5 oikealla on osin suomalaista sukujuurta, sillä se on kehitetty Alkon Rajamäen tehtailla ja myös osapatentti on Pitkäripaisella.

Tislaamo modernius on ymmärrettävissä siitä, että kukin viidestä erilaisesta tisleestä saadaan valituksi "nappia painamalla" eli koko tuotantoprosessi on täysin automatisoitu ja tietoteknisesti valvottu ja auditoitu sekunnin tarkkuudella. Ainoastaan Ailsa Bayn turvesavuisen tisleen tuotanto aiheuttaa minimaalisen tuotantokatkoksen, kun laitteiston puhdistamiseen hujahtaa hetkisen pidempi aika.

Tässä laitoksessa viskin valmistus on totalitäärisen tieteellistä puuhaa. Valvontaprosessissa on kaikkien vaiheiden reaaliaikainen seuranta ja mahdollisuus hienosäätöön. Ohjelmoituina on viisi perustislettä, joiden tuotantoon voidaan siirtyä napin painalluksesta. Jälkikäteen voidaan yksittäisen tuotantoerän valmistumista seurata sekunnin tarkkuudella. (Kuva: Amy Hopkins)

Automaation ohella toinen huomattava havainto on se, että teräksisiä mäskäys- ja käymisastioita on suorastaan silmänkantamattomiin, puhumattakaan uljaasta kuparitislainten parijonosta. Täällä valmistuu tuotetta!

Jämäkkä juniori

Herrasmiehet Gordon ja Kinsman siis haaveilivat lähes kaikkien tislaamoiden 1950-luvulla turvepökäleillä kuivaaman viskin perään. Turvesavuista viskiä ovat markkinat pullollaan, mutta haaveella oli toinenkin parametri - Speysiden tisleen makeus. Näiden tavoitteiden yhdistymisen jälkeen alkoi kolmas tavoite - tynnyreiden ominaisuuksien syvällinen hyödyntäminen, mikä on kemisti Kinsmanin ominta osaamisaluetta.

Ailsa Bay on nuori viski, tisleiden ikähaarukan asettuessa 3-6 vuoden sektoriin. Tuotteen ominaisuuksia kuvataan etiketissä arvoilla  pppm 21 ja sppm 11. Ja ne kyllä maistaa!

Ailsa Bay de-construction

Miltä kuulostaisi valmiin pullotteen jakaminen osasiin ja tutustuminen niihin itsensä Brian Kinsmanin johdolla? Lyhyt vastaus: Erinomaiselta!

Näin siis tehtiin. Pöytään iskettiin 4 tynnyrivahvaa tuotetta ja jokaiseen tutustuttiin herra master blenderin johdolla. Valmiin tuotteen pääkomponentit ovat:

• re-fill bourbon
• first fill bourbon
• ex Hudson Baby Bourbon
• virgin oak.

Sekoitussuhdetta ei kemisti paljastanut, vaikka yritystä oli useammallakin kierolla kysymysparrella.

Viskikomponenttien perusluonne oli makean lihaisa sekä synkän tervainen ja savuinen lukuun ottamatta Hudson-tynnyrissä kypsytettyä viskiä, jossa turvesavuisuuden osuus oli jonkin verran miedompi, eikä sitä heti tunnistanut samaksi perustuotteeksi. Jälkimausta kuitenkin puskivat pintaan tunnistettavat nuotit. Vesilisällä kaikissa komponenteissa korostuivat erilaiset piirteet kuivakasta makeudesta kevyeen häilyvyyteen ja pitkän savuisen jälkimaun korostumiseen.

Mikäli komponenteista haluaisi nostaa jonkin esiin, niin suosikikseni nousi virgin oak -kypsytetty viski sen massiivisen luonteen perusteella: Palavalla tervaisella halolla roimittiin pitkin poskia ja se oli kerrassaan miellyttävää. Vesilisä korosti makeaa tervaisuutta, joka värähdellen lämmitti suun sisäpintaa.

Luonnehdintana Ailsa Baytä on sanottava, että ikä ei nykyään näytä merkitsevän yhtä paljon kuin ennen vanhaan, sillä hyvälaatuisia - ja erilaisia - tynnyreitä käyttämällä saadaan makuprofiilia muokattua huomattavan paljon ja erityisesti aiempaa lyhyemmässä kypsytysajassa. Lisäksi Kinsman korosti, että tynnyriviimeistelyn ajattelumallikin on muovautumassa uusien ajatustapojen myötä: Tästä tuotteessa oli kyseessä tynnyriviimeistelyn sijasta enemmänkin starting, koska tuotteen alkuvaiheissa käytettiin erilaisia tynnyreitä, mm. piskuista Baby Bourbon -tynnyriä.

Poikittaistietoa aiheen tiimoilta

Ailsa Bay -tislaamo on saanut nimensä likeisen Ailsa Craig -saaren mukaan. Kyseinen merestä ylväänä tötterönä ponnistava 400 metrin korkuinen ja tuplamäärän levyinen kallionjärkälesaari on maailmankuulu siitä, että sen graniitista valmistetaan universumin parhaat curling-kivet. Ja laadultaan jopa vielä paremmat viskipullon korkit.

Ailsa Craigin graniittisaari ja sen päätuotteet. Mikä on sinun valintasi? (Curling-kuva: Grant's Focus)

Hudsonin käyttämien pienten tynnyreiden vaikutus on melkoinen. Pienen koon lisäksi niiden aktiivista makuvaikutusta on korostettu tynnyrilautoja jyrsimällä ja poraamalla, minkä seurauksena tisleen ja tynnyrin kosketuksessa olevaan pinta-alaa on saatu kasvatettua ja "tuoreempaa" puuta mukaan työhön, ja täten kypsytysvaikutusta tehostettua. Ei ole kauankaan siitä, kun irvailin, että kohta tynnyrien kanssa puleeraaminen saavuttaa suunnan, jossa joka toinen lauta käsitellään tietyllä tavalla ja joka toinen jollain toisella. Tässä sitä nyt sitten ollaan. Kannanottoa on muutettava kohti tulevaa: Pian osia yksittäisistä tynnyrilaudoista aletaan käsitellä tietyllä tavalla, jotta saavutetaan täydellisyys.

Tältä se nyt sitten näyttää, Hudsonin heavily active -tynnyri. On viilattu, porattu, pyöritetty, soitettu hip hopia, taputeltu kanteen ja potkittu kylkeen. Ja tuloksena maistuvaa saadaan nektaria - tietäähän tuon.

Ai niin, mikäli lukijaa kiinnostavat Ailsa Bay -pullon kylkeen printatut nykyaikaiset viskiparametrit pppm ja sppm, ne kuvaavat savu- ja makeuspartikkelien (peat/sweet) määrää miljoonassa.

Paluumatkalla kylä reunalla luki kyltissä Haste ye back! Pakko se kai on!

Kaiken takana on kuitenkin nainen. Matkan organisatorinen osuus oli yksin omaan ihanan Celine Moranin käsialaa!

Herra rehtori omassa persoonassaan.

Lokimerkintä Bob Barley 27.5.2015 klo 18.00
Rehtorina Jyrki Tarvonen
Viskimaailman Agricolaa & Abckiriaa

Rehtori Tarvosen apuopetuksessa sivuttiin viskiä ja kolaa, puhuttiin konjakinhuuruisesta mummolasta, vuoden 1972 mausta amalgaamisen vasemman alaposkihampaan takana sekä Jullin ja Masan yhteisestä, joskin karmivan muistijäljen jättäneestä viskikokemuksesta. Eli kyseessä oli ainakin verrattain peruskeskiviikko Bob Barleyssä!

Tiskin takana ojenteli karttakeppiään BPF:n Key Account Manager Jyrki Tarvonen – ja se oli oppilaskunnalle mitä suurin ilo, sillä tarinaansa elävän rehtorin höpinöitä on pirun kiva kuunnella. Huomattavaa on, että edellisessä kappaleessa on mainittu vain aivan muutamat oleellisimmin tasting-tilaisuudessa hivotut häivähdykset.

Tule, parahin reksi, antamaan meille tukiopetusta, älä jätä meitä yksin kesän armoille! Tule pian ja heti!

Vaikka kyseessä oli ns. ihan normaali tasting, reksin into oli kerrassaan hallitsemantonta, mikä sytytti viskiä omilla tahoillaan salaa opiskelleet alumnit iloiseen paloon. Tarvosen Viskin ABC -kurssilla käsiteltiin ison nenän pieneen lasiin työntämättä jättäminen, nuppineulan kaksi päätä sekä ajan ja paikan yhdistäminen tuoksu- ja makukokemukseen esim. entiseen ranskan kielen opettajaan. Nuuhkimis- ja maisteluohjeiden ohella reksi käsitteli viskinvalmistuksen perusprinsiipit, puhuttiin valmistusaineksista ja prosessista, selviteltiin samalla apinoiden olkapäiden syyt ja seuraukset, kolminkertaiset tislaukset, turpeet ja antrasiitit, Islayn turkoosit koralliriutat, solera-menetelmät, peepeeämmät ja muut viskin teollisen tuotannon kannalta oleelliset aspektit.

Suosittelen laittamaan nimen muistiin!

Tuotevalikoimassa ylpeinä rivissä seisoivat:

• Glenfiddich 12 YO
• Monkey Shoulder
• Tullamore Dew Original
• Bruichladdich The Classic Laddie
• Glenfiddich Solera 15 YO
• Octomore 6.1

Oppilaskunta toivottaa rehtorille mitä erinomaisinta kesää!

Suomalaisen Viskin Päivä 2016 tapahtuma on täynnä ja muutama henkilö on otettu jonotuspaikalle peruuntumisien varalle.

Ilmoittautumislomake on otettu pois käytöstä.

Lauantaina 12.3. Careliassa oli tarkoitus maistella iäkkäitä Benriachin tislaamopullotteita. Kuljetusliikkeen ongelmien vuoksi pullot seikkailivat Euroopassa ja oli tehtävä uusi suunnitelma tastingin osalta. Seura halusi tarjota ilmoittautuneille mahdollisuuden mukavaan viski-iltaan, jolle kuitenkin paikka kalenterissa oli jo varattu. Asiaa pohdittiin ja päätettiin kokeilla uudenlaista tasting-formaattia.

Petri Vesaselle tämä oli ensimmäinen kerta VYS-tastingin vetäjänä ja sattumusten kautta hän pääsi aloittamaan mukavuusalueellaan eli sokkotastingilla. Hänellä on takanaan useita vedettyjä sokkoja ja positiivisia kokemuksia niistä.

Osallistujat eivät tasting-pöytään istuessaan tienneet mitä viskejä pöydässä on, ainoastaan että viskien keski-ikä ylittää 22 vuotta. Viskejä maisteltiin ja tuoksuteltiin yksi kerrallaan ja tastingin aikana arvauksia sai esittää niin iästä, tynnyrityypistä, alkoholin määrästä ja toki myös tislaamosta ja alueesta. 

Petri korosti, että oikeilla tai väärillä arvauksilla ei ole merkitystä vaan ideana on tarjota mahdollisuus päästä ennakkoluulottomasti maistamaan ja havainnoimaan viskejä, löytämään niistä makuja ja tuoksuja ja keskustella niistä yhdessä. 

Alun varovaisuuden jälkeen tastingin edestessä arvauksia alkoi tulla enemmän ja syntyi paljon hyvää keskustelua. Muutaman viskin kohdalla pari osallistujaa tunnisti tislaamon, joka luonnollisesti nostatti tunnelmaa entisestään!

Tastingin viskit maistelujärjestyksessä (suluissa pullottaja)

Mortlach 20 yo 1994 (Cadenhead Small Batch), bourbon hogsheads, 53,4%

Glendronach 11 yo 2002 (OB, distillery only), PX sherry puncheon #1499, 56,5%, 

Ladderhills 18 yo, (Dreamdrams) 58,3%, single cask bourbon #7513. Sisältää 99% Balvenieta, 1% Glenfiddichia

North of Scotland 42 yo 1971 (Pearls of Scotland), grain whisky, single cask bourbon, 44% - suljettu tislaamo

Bruichladdich 35 yo 1979 (Cadenhead Authentic), single cask bourbon hogshead, 47,1%

Longrow 10 yo 2001 (OB, Springbank Society), single cask fresh sherry butt, 53,9%

Lopussa äänestettiin perinteiseen tapaan osallistujien mielestä kolme parasta viskiä. Äänet jakautuivat hyvin tasaisesti kaikkien kesken. Voittajaksi nousi muutaman äänen erotuksella Glendronach, jonka puhtaat sherry-maut olivat monen osallistujan mieleen. Toinen, kolmas ja neljäs sija jakautuivat hyvin tasaisesti kahden äänen haarukassa Mortlachin, Ladderhillsin (Balvenie) sekä Longrown kesken. 

Ehkä hieman yllättäen joukon vanhukset North of Scotland ja Bruichladdich jäivät häntäsijoille, vaikka ero edellisiin jäi pistelaskussa melko pieneksi. Monelle osallistujalle North of Scotland oli ensimmäinen kokemus jyväviskistä ja sen makumaailmaa kuvattiin erilaiseksi mutta kiinnostavaksi kokemukseksi mallasviskien rinnalla.

Tastingissa olijat pohtivat olisiko äänestys jopa yksi VYSin kaikkien aikojen tasaisimmista. Tämä kertonee siitä, että tuotteet olivat tasalaatuisia ja keskenään kuitenkin niin erilaisia, että jokainen löysi joukosta itselleen omaa makumieltymystä lähinnä olevan suosikin.

Teksti: Maija Karppinen

Kuva: Mikko Hietanen

VYS -hallitus on kokoontunut kesälaitumilta, ja hiljalleen syksyn tastingit ja muut aktiviteetit alkavat pyörimään toden teolla. Uusia elämyksiä odotellessa on hyvä muistella kevätkauden huipentumaa, Suomalaisen viskin päivää, hovikuvaajamme Pasi Murron ikuistamana.

Viskivuosi 2016 alkaa lähestyä loppuaan, ja on aika muistella menneitä hyvällä!

Kesäkuussa järjestettiin viskinharrastajien suosikkisiivousilta eli supersokko, jonka tavoitteena oli siivota mystisen VYS-kaapin kätköihin aikojen saatossa jääneitä pullonpohjia. ​Jäsenet ilmoittautuivat innokkaasti mukaan tähän mukavaan siivoustehtävään ja tasting myytiin loppuun todella nopeasti - eikä ihme, sillä mukana oli todellisia harvinaisuuksia kuten Karuizawa 1972, Glen Grant 1936 ja Mortlach 1938!

VYS, Ahven, Viskivisa ja Kinkkukiusaus. Ilman näitä ei selvitty tänäkään vuonna, kun VYS juhlisti pikkujouluja 10. joulukuuta. Myös maahantuojavetoinen tasting on ollut useana vuonna mukana, ja tällä kertaa saimme nauttia BPF:n Jyri Pylkkäsen tietotaidosta Glenfiddichin uusien pullotteiden parissa. Sorminäppäryyttä vaatinut tasting toi viskien makuja ehostamaan rekvisiittaa greipinkuorista sormisuolaan.

Viskivisa oli juuri niin v-mäinen kun muistettiin, ja tänä vuonna se oli myös äärimmäisen kireä: Kolmen joukkueen uusintafinaalissa voitto ratkesi yhdellä pisteellä, ja hymyt olivat illan parhailla tietäjillä herkässä. Ja se kinkkukiusaushan on aina hyvää. 2017 suunnittelu voidaan lyödä näillä puheilla lukkoon.

Syksyn tastingit alkoivat isolla pamauksella 10.9.2016 kun Helsingissä maisteltiin iäkkäitä Speysiden viskejä. Ikää viidelle viskille oli siunaantunut yhteensä kunnioitettavat 200 vuotta.

Jos osallistujat odottivat tastingia innokkaasti niin vähintään yhtä innostunut oli myös tastingin vetäjä Petri Vesanen, joka oli malttamattomana odottanut kyseistä tastingia. 

Maisteltavat tuotteet olivat kaikki Skotlannin vanhimman indy-pullottajan Cadenheadin julkaisemia.

Illan kattaus oli seuraava:

Glen Grant 35 yo vuodelta 1980, 40.5% (Authentic Collection)

Glenfarclas 40 yo, 40.2%, kolmesta 40-43 -vuotiaasta tynnyristä tehty pullote (William Cadenhead) 

Glenfarclas 41 yo vuodelta 1973, 40.7% (Authentic Collection)

Glenfarclas 42 yo vuodelta 1973, 40.2% (Authentic Collection)

Glenlivet 42 yo vuodelta 1973, 40.2% (Small Batch)

Illan iäkkäät viskit olivat kaikki kypsyneet bourbon -tynnyreissä.

Etenkin Glenfarclasin kohdalla näin iäkkäät bourbon-caskissa kypsytetyt viskit ovat harvinaisuuksia, koska tislaamo on tunnettu sherry-tynnyreissä kypsytetyistä viskeistään. Tässä tastingissa meillä oli ainutlaatuinen mahdollisuus päästä maistamaan rinnakkain kolmea bourbon-tynnyrissä kypsytettyä Glenfarclasia!

Maisteltavat tuotteet olivat hyvin pehmeitä, iäkkään hienostuneita ja tasapainoisia. Viskejä maistellessa tuli mieleen, että olisi ollut kiinnostavaa, että tastingissa olisi ollut mukana hieman nuorempi viski, joka olisi entisestään korostanut iäkkäiden viskien makuprofiilia. 

Illan suosikiksi osallistujat äänestivät 41-vuotiaan Glenfarclasin ja toiseksi tuli 42-vuotias Glenlivet. Kolmanneksi tuli 42-vuotias Glenfarclas, Glen Grant sekä 40-vuotias Glenfarclas jakoivat 4.sijan. Itselleni tastingin viskit edustivat upealla tavalla Speyside-viskien kevyempää puolta: viljaisuutta, ruohoa, päärynää ja hunajaisuutta. Iäkkäämpien viskien maistelu on itselleni ainakin aina elämys ja hieno kokemus, joka on mukava jakaa hyvässä seurassa.

Tastingille on jo suunnitteilla jatko-osa Speyside Jr, joka tullaan järjestämään lähitulevaisuudessa Helsingin ulkopuolella! 

Teksti ja kuvat: Maija Karppinen

Lokakuussa 8.10. 2016 Helsingin Carelia-ravintolassa maisteltiin iäkkäämpiä Benriachin single caskeja. Tämä jäsenten toivoma tasting oli tarkoitus järjestää jo keväällä, mutta pullopaketin seikkailtua Euroopassa huomattavasti odotettua pidempään tilaisuus siirtyi syksyyn. Tastingin vetäjänä toimi Petri Vesanen. 

Benriach käyttää single cask batcheissaan paljon tynnyriviimeistelyjä, jotka itse olen kokenut hieman levottomiksi. Tässä tastingissa ei kuitenkaan ollut yhtään viimeisteltyä viskiä mukana mikä herätti mielenkiintoni sitä kohtaan, etenkin kun kaikki tuotteet olivat single caskeja.

Tasting-setti oli seuraava:

Benriach 19 yo, 1988 / 2008 (virgin American oak #4020), 53.6%

Benriach 25 yo, 1979 / 2005 (peated (hogshead #10985), 57.5%

Benriach 29 yo, 1975 / 2005 (hogshead #7211), 59.1%

Benriach 33 yo, 1972 / 2005 (hogshead #4043), 49 %

Benriach julkaisee single caskeja kerran vuodessa, tällä hetkellä menossa on batch 13. Tastingin tuotteista kolme oli batch 2:sta ja aloitusviski oli batch 5:stä, joten pääsimme maistamaan hyvin alkupään tuotantoa.

Moni osallistujista oli hyvin iloisesti yllättynyt tuotteista ja voittajan äänestäminen toisen maistelu- ja tuoksuttelukierroksen jälkeen oli todella vaikeaa myös itselleni. Illan suosikki äänestyksessä oli vuoden 1972 pullote ja toisen sijan sai vuoden 1975 pullote, muutkaan tuotteet eivät jääneet kauaksi kärjestä. Esimerkiksi 19 yo virgin oak jäi mieleen hieman erilaisena tuotteena, jonka tuoksu tarjosi hyvin rotevan ja bourbonmaisen tunnelman maun kuitenkaan olematta liian tamminen vaan hienon tasapainoinen ja täyteläinen. 

Viskit olivat keskenään hyvin erilaisia, mutta kaikki todella kovatasoisia ja mielestäni ne edustivat ehdottomasti Benriachia parhaimmillaan. 

Hyvät uutiset: pullojen sisällöistä meni noin puolet, joten näillä näkymin tasting todennäköisesti järjestetään myös jossain toisessa kaupungissa vuoden 2017 aikana. Sähköpostia siis kannattaa tarkkailla!

Lauantaina 26.11.2016 maisteltiin Helsingin Careliassa kiinnostava kattaus Islay-viskejä. 

Tasting oli rakennettu Cadenheadsin Islay-viskeistä ja sen vetäjänä toimi indy-pullojen erikoismies Petri Vesanen. Vuonna 2016 Cadenheads julkaisi kaikkiaan 15 Islay-viskiä (poislukien kauppa-/maakohtaiset), joista 5 oli Caol Ilaa ja loput muita Islayn tislaamoita. Näistä rakennettiin kolme tastingia, joista kaksi ensimmäistä sisältävät viittä eri tislaamoa ja viimeinen keskittyy iäkkäisiin Caol Ilan tuotteisiin. Marraskuinen tasting oli sarjan ensimmäinen ja toinen osa tullaan näkemään keväällä 2017 Helsingin ulkopuolella. 

Tastingin oli tarkoitus kuulua Huomisen Klassikot -sarjaan, mutta se oli epähuomiossa sujahtanut Iäkkäiden Harvinaisuuksien alle. Uskoisin, että tämä ei kuitenkaan haitannut ketään, koska kattauksen tuotteethan olivat tiedossa kaikilla.

Illan kattaukseen kuuluivat seuraavat viskit:

Islay 7 yo (Lagavulin), 59.1%, oak casks (William Cadenhead

Bowmore 2001, 15 yo, 54.8%, bourbon hogshead (Authentic Collection)

Bruichladdich 1993, 22 yo, 48.9%, bourbon hogshead (Authentic Collection) 

Ardbeg 1993, 22 yo, 55.3%, bourbon hogshead (Single Cask Series)

Bunnahabhain 1976, 39 yo, 49.4%, sherry butts (Small Batch Series)

Ilta avattiin 7-vuotiaalla melko ärhäkällä Lagavulinilla, joka oli ilmeisesti refill bourbon caskissa kypsytetty. Lagavulin on tarkka nimensä käytöstä ja indy-pullotteet onkin nimettyusein jollain muulla tavalla kuin tislaamon nimellä. 

Seuraavana vuorossa oli Bowmore, josta itse sain vanhan tyylin tuoksuja ja makuja: viski oli yllättävän herkkä ja hedelmäinen, jopa kukkainen.

Kolmantena oli Bruichladdich, joka sekin jatkoi normaalista tislaamoprofiilista poikkeavalla linjalla. Tuoksussa oli tuttua makeutta, mutta lisäksi heinää, vaniljaa ja jopa Speysidemaista raikkautta, joka usein löytyy indy-pullottajien Bruichladdicheista, etenkin hieman iäkkäämmistä.

Myös neljäntenä maistettu Ardbeg jatkoi epätyypillistä linjaa. Yleensä Ardbegeissa puun vaikutus tuntuu kevyemmältä ja Ardbegille ominainen sitruksisuus tulee esiin selkeämmin, tässä tapauksessa käytetty tynnyri oli antanut viskiin paljon väriä ja makua. Väristä ja tuoksusta olisi voinut jopa kuvitella kyseessä olevan sherry-tynnyrissä kypsynyt tuote, viskissä oli hieman lakkaa, maakellaria ja paljon puuta. Viski herätti paljon keskustelua, osalle se oli kovasti mieleen ja osan mielestä se oli hämmentävä kun taas toisten mielestä se oli liian kaukana Ardbegin perusprofiilista. Itseäni tämä hieman epätyypillinen, rotevampi ja raskaampi profiili kuitenkin miellytti.

Illan viimeinen viski oli 39-vuotias Bunnhabhainin ilmeisesti kahdesta sherry-caskista tehty pullote. Tuoksultaan tämä ei ollut yhtä merellinen ja raskas kuin OB:t, itse sain tuoksusta pehmeää mausteisuutta, mausta löysin kuivaa tammisuutta, rusinoita ja luumuja. Viski oli hieman ikäistään nuoremman oloinen ja olisin voinut yhdistää sen jopa Speysiden alueelle Islayn sijaan!

Tuttuun tapaan jokainen osallistuja äänesti illan päätteksi kolme mielestään parasta viskiä ja samalla kertoi lyhyet perustelut äänille. Illan viskeistä Ardbeg, Bowmore ja Bruichladdich olivat selkeästi tislaamoprofiilista poikkeavia tuotteita, mikä jakoi hyvin paljon osallistujien mielipiteitä. Osa piti tuotteista kovasti ja osalle ne olivat liian erilaisia odotuksiin nähden. Lagavulin edustikin ehkä eniten tyypillistä tislaamotuotetta ja se keräsi tasaisesti pisteitä äänestyksessä.

Illan suosikiksi äänestettiin Ardbeg (71 pistettä), toiseksi tuli Bunnahabhain (55) ja kolmanneksi Bruichladdich (26), joka tosin voitti Bowmoren (25) vain yhdellä äänellä. Häntään jäi tällä kertaa Lagavulin (14). Mielestäni tasting oli kiinnostava ja muistutti, että pidän indy-pullotteista, koska ne tarjoavat välillä mielenkiintoisia ja yllättäviä maisteluelämyksiä. Odotan mielenkiinnolla seuraavaa osaa sarjasta!

Teksti ja kuvat: Maija Karppinen