VYS jää ansaitulle kesälomalle!

Keväästä selvittiin kunniakkaasti, sen kertoo jäsenmääräntasainen kuukausittainen kasvu. Alkuvuonna tapahtumia oli kautta Suomenniemen reippaasti yli 20, mikä osaltaanpaljastaa seuratoiminnan todellisen aktiivisuuden - olihyvää ja kaunista, enemmän kuin unelma onnesta.

Kuulopuheiden mukaan jäsenistömme taisteli uljaasti myösjuhannuksen piinaavaa kylmyyttä vastaan seuran nimikkojuomaasumeilematta hyödyntäen. Kun tuostakin selvittiin, on aikahengähtää hetki ja ladata viskikaappiin sisältöä syksyn rientojaajatellen.

Heinäkuussa pyritään olemaan selällään "oljenkorsi" suupielessä,huilailun ollessa aktiivisinta toimintaa. Mutta elokuussa jyrähtääIäkkäiden harvinaisuuksien merkeissä!

Viskikästä kesää toivottaa,
VYSin hallitus

Kesä vierähti nopsasti niin kuin aina. Ensin oli hytisyttävä vilu, sen jälkeen poikkeuksellisen kuuma jakso ja nyt seisoskellaan vesisateessa päivät pääksytysten. Onneksi Viskin Ystävien Seura pitää huolta omistaan ja pääsemme jälleen yhdessä nauttimaan uisge beathasta ja toistemme vertaistuesta. Ensimäinen virallinen tasting on jo syyskuun 13. ja silloin tärähtää Iäkkäiden Harvinaisuuksien tiimoilta!

Pitäkää kumisaappaistanne kiinni arvon neidot ja herrasmiehet!

Suuri kiitos aktiivisille VYS-jäsenille ja muille nautiskelijoille erinomaisesta messuviikonlopusta Helsingin Kaapelitehtaalla 24.-26.10. Kuten runsaasta ennakkokohusta saattoi päätellä, oli tapahtumassa oluiden lisäksi myös tynnyrikypsytettyjä tisleitä tarjolla hienolla laajuudella, ja tästä syystä VYS mieluusti kyseisessä tapahtumassa päivystääkin vuodesta toiseen. Messujen parasta antia on tavata uusia ja vanhoja jäseniä, muistella tastingejä ja muita yhteisiä tapahtumia, sekä keskustella messujen annista ja erikoisuuksista. Myös kiitettävän moni olutkulmalla messuille tullut poikkesi ständillemme hakemaan puolueettomia ehdotuksia ja suosituksia runsaaseen tarjontaan.

Kiitos kuuluu luonnollisesti myös OlutExpon järjestäjille ja maahantuojille, joita ilman tapahtumaa ei olisi, ja moni hieno kokemus ja tapaaminen jäisi meiltä harrastajilta väliin. Messujen kansainvälinen tarjonta yllätti positiivisesti, ja varmasti monille muiden kuin perinteisten tuotantomaiden jalojen juomien maistelu oli avartava kokemus. Erittäin hienoa oli myös nähdä, että monituhatpäinen messuyleisö joka ilta nautti juomansa vastuullisesti ja vailla minkäänlaisia häiriöitä tai kommelluksia. Väki oli selkeästi OlutExpon teeman mukaan enemmän maistelemassa ja vähemmän juomassa.

Ensi vuonna uudestaan, toki vielä isommin, monipuolisemmin ja kauniimmin.

"Mis sie, Muori, tarviit oikee hyvvää miestä? Täs siul on sellane!"

Muori katsoo pukkia veikistellen ja vastaa:
"Maailmalla, maailmalla ... Jouduhan jo matkaan ukko hyvä, saamiemme kirjeiden perusteella viskisiepot pienokaiset varmasti jo vartoovat!"

Joulupukki matkaan jo käy, mutta joutuu heti käytännön taitoja mittaavan Viskivisa-kysymyksen äärelle.

VYS toivottaa jäsenilleen turvesavuntuoksuista ja maltaalta maistuvaa joulua sekä siemailtavaa uutta vuotta!

Viskin Ystävien Seura järjesti musikaalisen tastingin Punavuoren Ahvenessa päivämäärällä 22.1.2015. Iltaman ulkomusiikillinen anti liittyi taiwanilaisen Kavalan-tislaamon tuotesuoraan, jonka termistössä konserttisoittajat viittaavat normaaleihin useiden tynnyreiden sekoitteisiin ja solistimääre kohdentuu single cask -tuotteisiin.

Tislaamo on perustettu vuonna 2006 ja sen tuotantomäärä on skotlantilaisiinkin tislaamoihin verrattuna huomattava, sillä tähän asti tislettä on tiinuihin tiristelty 1,5 miljoonan litran vuosivauhdilla ja pian kahden uuden tislauspannuparin myötä tuotetta juoksutetaan putkennokasta 5 miljoonaa litraa.

Vysin Aasia-ekspertti Mikael Lepän hellässä huomassa nautittiin Kavalanin emoyhtiön King Car Conductoria sekä varsinaisista Kavalaneista port-viimeisteltyä Concertmasteria ja sherrykypsytettyä tynnyrivahvaa Solistia. Sarjan alkuun haluttiin tyyliin sopiva skotti ja sen roolia toimitti Glenfarclasin 15-vuotias.

Kokonaisuus oli varsin oivallinen, joskin Glenfarclasin, Conductorin ja Concertmasterin osalta 23-henkinen osallistujajoukko hieman kallistui yllätyksettömyyden suuntaan. Solist (n. 4 yo, 58,7 %) puolestaan paiskasi yllätyksettömyyden romukoppaan, sillä tuossa tuotteessa oli kaikkea ja paljon! Toisaalta Solistin ongelmaksi muodostui juuri tuo kaikki ja sen liiallinen, hallitsematon määrä. Konsensus kuitenkin tuli tykö, vaadittiin vain vettä – todella paljon vettä. Kun lasiin lappoi jopa puolet H20:ta, raati alkoi tunnistaa Solistin erinomaisuuden viskinä! Pelivaraa siis on.

Conductorin (3 yo, 46 %) harmikkeeksi luonnehdittiin tuoksun keinotekoista vivahdetta, se liiallisesti viittasi omena- ja päärynämehutiivisteeseen, mikä ei varmasti ole viskille kaikkein mairittelevin luonnehdinta. Maku kuitenkin oli tuoksua jouhevampi ja iloitsimme saadessamme nautittavaksemme viskiä mehun sijasta.

Consertmasterista (3-5 yo, 40 %) pidettiin kovasti, mutta profiilin ärsykkeenä oli liiallinen simppeliys. Vaikeaa tuntuu hyvän viskin valmistaminen olevan, kun helppo ja hyvä eivät olekaan pelkästään positiivisia määreitä.

Maistajain mielestä viskeistä paras oli Glenfarclas 15 yo (46 %), mikä osin johtui siitä, että sen maku- ja tuoksuprofiilit olivat tunnistettavimmat, mutta samalla kritiikkiä ilmaistiin juuri tuttuuden ja tunnettuuden suuntaan. Whaaat?!

Henkilökohtaisesti koin yhden iloisimmista tasting-hetkistäni, sillä keskusteltaessa Solistista sitä päädyttiin vertaamaan suosikkikitaristini Yngwie Malmsteenin musiikkiin. Jävla och tusen tack! Sen verran raatilaiset olivat kuitenkin ulkona hyvän musiikin kriteereistä, että Yngwiellä ei todellakaan ole kaikkea ja liikaa – jokainen nuotti on tarpeellinen.

Ja tähän loppuun vielä itsensä suuren konserttimestarin ja solistin tyylittelyä:
https://www.youtube.com/watch?v=blNQZc84Q5c

Ensimmäinen helsinkiläinen tislaamo yli sataan vuoteen! That's the story!

Suomessa eletään viskin kulta-aikaa ja saamme nauttia uusista, hienoista pientislaamoista. HDCO on yksi niistä ja VYS sai mahdollisuuden käydä koskettelemassa pannuja ja kuuntelemassa tiukkaa faktaa yrityksen synnystä, tuotteiden valmistuksesta ja niiden molempien tulevaisuudesta. Ja erittäin mielenkiintoisen kierroksen jälkeen vuorossa oli ehkä monille vierailun suurin motivaattori, tasting!

Vierailu alkoi kaikkien, reilun 30 viski-intoilijan, kokoontumisella tuuliselle ja kylmälle Teurastamon sisäpihalle. Syynä tälle oli se, että tislaamolta puuttui vielä nimikyltti ja paikalle löytäminen ilman tarkempaa paikkatietoa oli hankalaa. Tislaamorakennuksen selkeästi tunnistettavana elementtinä toimii entisen lämpöhallin korkea savupiippu!

HDCO koostuu kolmesta herrasta: Seamus Holohan, Kai Kilpinen ja Mikko Mykkänen. He ovat kaikki niin sanotusti kädet savessa. Seamus aloitti kertomalla meille HDCO:n synnystä ja nykytilasta. Tislaamo on aloittanut toimintansa elokuussa, mutta tilojen remontti oli vierailun aikaan vielä kesken, kuulimme sille syyn. Jokainen remonttityö vaatii viiden eri tahon hyväksynnän! Seamus johdatti tämän jälkeen meidät seuraavaan huoneeseen käymään läpi mäskäys- ja käymisprosessia. Toiminta on hyvin vahvasti lihasvoimaan ja manuaaliseen ohjaukseen perustuvaa. Todellista craft-distillingia.

Mikko Mykkänen, herra tislaajamestari, jatkoi tislausprosessin läpikäymisellä ja vastasi kysymyksiimme. Saimme tietoomme mielenkiintoista ja harvinaista informaatiota, mutta hyvistä yrityksistä huolimatta emme saaneet selville, missä HDCO viskitynnyreitään varastoi!

VYS:n konkkaronkka johdatettiin taustojen ja teknisen pohjustuksen jälkeen yläkertaan tastingin pariin kokemaan, mitä tällä kaikella laitteistolla ja osaamisella oikein saa aikaan.

Esille oli kaadettu neljän tuotteen kattaus. Kaksi varsinaista, myyntiin pullotettua tuotetta ja kaksi raakatislettä.

Ensimmäisenä oli HDCO:n tämän hetken selkeä päätuote Helsinki Dry Gin (47%), hyvin vakuuttava tuote, joka onnistui nostamaan fiilikset korkealle ensimmäisestä nuuhkaisusta lähtien. Ginissä oli mukana gineille tyypilliseen tapaan kasa yrttejä, mutta seasta löytyi HDCO:n omana twistinä myös puolukkaa. Todella hyvää ja tuote taitaa olla tulossa Alkoon lähiaikoina. Neuvoni on: olkaa aktiivisia Alkon asiakkaita!

Toinen tuote oli vähän erikoisempi ja rajatumman saatavuuden tuote: Applejack! Suomalaisista omenoista tehtyä mehua on käytetty pari viikkoa ja tislauksen jälkeen tuote on viettänyt 3 kuukautta pienissä tynnyreissä. Erinomainen toffeemainen tuoksu ja viekoitteleva monivaiheinen maku. Tätä kausituotetta on saatavilla vain rajoitetusti tietyistä ravintoloista ja kannattaa ilman muuta kokeilla, jos sen maistamiseen on joskus mahdollisuus.

Seuraavana pääsimme nauttimaan kahta raakatislettä resepteillä 75% rye ja single malt. Molemmat olivat erittäin hyviä ja pehmeitä jo ennen ikäännytystä. Erityisesti rye sai makunystyrät soimaan kirkkaasti. Tastingissä kuultu "Paras rye ikinä" kommentti kenties avaa kyseisen tuotteen tasoa! Single malt ei jää maussa kauaksi, mutta rukiin pippurisuus toimi jo ilman tynnyrikypsytyksen tuomaa pontta erinomaisesti. Molempien raakatisleiden perusolemus oli jo tässä vaiheessa niin tasapainoinen ja hienostunut, ja tynnyristä saadaan lisää vivahteita eikä varsinaista ikääntymistä tarvitse odottaa. Hyvä niin, odottavan aika on tunnetusti pitkä!

Erinomaisen valmiiksi kaadetun tastingin jälkeen saimme vielä extrana maistaa yllätystislettä. Täytyy sanoa että tämä tuote sai kysymysmerkit lentelemään ja aistit hämääntymään. Arvuutteluiden jälkeen meille paljastettiin, että kyseessä oli oluttisle! Tästä johtuen mukana ollut humala toi tuoksuun ja makuun odottamattomia sävyjä. Mielenkiintoinen, hyvä ja yllättävä tuote joka selkeästi tarvitsee suuremman määrän lasiin kaikkien makunuottien löytämiseksi... Pour me some more!

Monien paikalla olleiden harmiksi raakatisleitä ei ole tällä hetkellä tarkoitus laittaa suoraan pullomyyntiin, vaan kaikki tisle on menossa tynnyreihin. Tastingin kuluessa alkoi painostus näidenkin tuotteiden saamiseksi myyntiin. Miksei erinomaista myydä!

Vierailu oli erittäin opettavainen ja mielenkiintoinen. Pääasia eli tuotteet ovat erinomaisia ja se lupaa hyvää jatkolle. Lisäksi HDCO:n tilat ovat hienot ja tunnelmalliset, vaikka ovat vielä remontin kynsissä. Uudet laitteistot ovat erittäin tyylikkäitä ja tilojen rosoisuus vielä korosti niiden säihkettä. Rosteria ja kuparia! Yläkerta korkeine kattoineen ja raakoine betonipintoineen sopii hyvin tislaamon henkeen ja oli ilman remonttiakin erittäin tunnelmallinen. Tiloista voidaan odottaa syntyvän pienimuotoinen nähtävyys itsessään.

Tislaamo on siis avoinna vierailijoille ja tällainen mahdollisuus kannattaa ehdottomasti kaikkien käyttää hyväksi! Vierailijoille pelkkä tilojen ja laitteiden esittely voi ehkä jättää suun turhan kuivaksi, joten remontin edetessä yläkertaan on tulossa baari. Ehkä erinomaisia raakatisleitä voi odottaa saatavaksi tulevaisuudessa yläkerran baaritiskiltä muiden tuotteiden lisäksi? Toivotaan!

Viime aikoina on pääkaupungin viskirintamalla ollut vilkasta: Perinteinen UISGE – festivaali sai onnekkaille (ja nopeille) viskin ystäville ennakkotapahtuman uuden viskibaarin avajaisten muodossa. Tämä mukava tuttavuus nimeltään Bob Barley sijaitsee Kampissa, Malminrinteellä, tilassa joka on isännöinyt aiemmin mainiota Kyrönmaan matkailunedistämiskeskusta ja Books and Antiques cocktailbaaria. Suuriin saappaisiin astutaan pienessä tilassa, mutta kun tekijäporukka on osittain sama, pysyy homma hyvin hallussa.

Avajaisiltaa kunnioitti läsnäolollaan Glenfiddichin Global Brand Ambassador Ian Millar. Tekijämiehen tunnistaa siitä, että tasting lähtee liikkeelle samalla kun astutaan lentokentän taksista tilaan sisään, eikä Ianin show jättänyt ketään kylmäksi. Loistavien viskien, lämminhenkisen naljailun ja vankan faktan lomassa hän jopa innosti osallistujajoukon hyvin epäjuroon yhteislauluun Glenfiddich Solera Reserven kunniaksi. Ainoa epäselväksi jäänyt asia oli, saako tuon laulun esittämisellä Bob Barleysta jatkossa jotain erityisetuuksia? Yrittää voi toki aina.

Maisteltujen viskien osalta käyrä oli illan mittaan vahvan nousujohteinen, alkaen Glenfiddichin perustuotteista, ja huipentuen kahteen loistaviin 21- ja 23 – vuotiaisiin tynnyrinäytteesin. Rommi oli ollut läsnä molempien kypsytyksessä vaihtelevissa määrin, antaen niille hienon lämpimän ja tumman sokerisen vivahteen. Nähtäväksi jää milloin näihin törmää jatkossa, sillä mitään kiirettä pullottamiselle ei Ianin mukaan kummassakaan ollut.

Bob Barley tulee järjestämään tasaisin väliajoin tastingeja, joissa ovat niin ulkomaiset vetäjät kuin VYS vahvasti mukana. Kannattaa siis käydä ihailemassa hyllyjen antia, aina Glenfiddichin 50yo pullotetta myöten, ja tutkia seinällä olevaa tastingkalenteria.

Lokimerkintä Bob Barley 19.2.2015 17.30

Keulamiehenä BPF:n portfoliovelho Timo Laurila

Pöydässä

• Girvan Single Grain App. 4 42 %
• Glenfiddich Cask of Dreams Nordic Oak 48.8 %
• Grant's Blended Scotch Signature 40 %
• Tullamore Dew Phoenix Limited Edition 55 %
• Glenfiddich 1974/2010 Rare Collection 46,8 %
• Balvenie 21 YO Portwood Finish 40 %.

Viskinystäviä hemmoteltiin jälleen stadilaisessa popupissa. Pelin henki oli viskin monimaaottelu, jonka voittajaksi selviytyi kiistatta Tanska kapteeninaan markkinointijohtaja Jens Tholstrup, jonka yli 20-vuotinen viskitietämys ja näppituntuma kera mielenkiintoisten tarinoiden saivat yksitoistapäisen kuuntelijakunnan hyrisemään innosta. Kattauksen iloliemet olivat moninaiset ja verrattain kirjavat.  

Bob Barleyn intiimissä interiöörissä käsiteltiin perheyritys Grants, Phoenixin nousu tuhkasta, pohjoismaiset vaikeasti saatavat tammet, pehmeät ja neutraalit vehnät, bassorumpujen jytke New Yorkin osavaltiossa, travel & retail -tynnyrisarja, Glenfiddichin paksuudessaan vertaansa vailla olevat kuparipannut, 99/1-suhteessa myytävät blend-ainekset sekä ranskalaiperäinen alkoholivaltias. Ja ihan vain muistutuksena, että mikäli tuollaiset turinoinnit kiinnostavat, niin aina sopii liittyä hyvään seuraan!

Enough for politics eli siirrytäänpä varsinaiseen asiaan.

Tarjolla oli seuraavia oluen tislausjohdannaisia:

• Tullamore D.E.W. Original 40 %
• Grant’s Nordic Oak 40 %
• Girvan 25 YO 42 %
• Hudson Manhattan Rye 46 %
• Glenfiddich raakatisle 70 %
• Glenfiddich Select Cask 40 %
• Glenfiddich Reserve Cask 40 %
• Glenfiddich Vintage Cask 40 %
• The Balvenie DoubleWood 12 YO 40 %

Bob Barley -popupiin hankkiutunut populaatio sai siis nauttiakseen kattauksesta, jossa tarjolla oli vehnästä, rukiista ja ohrasta tuotettua skotlantilaista, amerikkalaista ja irlantilaista sekä amerikkalaisesta, espanjalaisesta ja pohjoismaisesta tammesta valmistetuissa tynnyreissä kypsytettyä sekoite- ja single malt -viskejä. Melkoinen kombo.

Ja tosiaan iltaman kokonaisvoittajaksi ylsi tanskalainen Jens!

Bob Barleyssä ei katsota henkilökuntaa, tastingvetäjää eikä asiakaskuntaa karvoihin!

Lokimerkintä Bob Barley 11.3.2015 klo 17.00 – tai ehkä puoli kuusi

Koordinaattorina Mika Heikkinen, repertuaarina Pässi ja sen versioita.

Porilainen panimoravintola Beer Hunter’s perustettiin vuonna 1998 – torin laidalle, minnekäs muualle. Näyteikkunassa poseerasi tumma ja tulinen nuori mies Heikkis Mika itse. Kumisaappaat oli jalassa ja lantiossa vimmattu liike. Mies pani. Olutta.

Kumisaapasmies mietti oluelleen nimeä. Perusteina olivat paikallisuus ja eläinmaailman sympaattiset, tunteita herättävät voimavirtaukset. Likeisestä Säppi-nimisestä majakkasaaresta löytyi kerrassaan söpö, porilainen sarvipää kansalliseläin mufloni, jonka nykyisellään viisikymmenpäiseksi kasvanut kanta saaressa luonnonvaraisena päkättelee. Siitäpä kerrassaan oiva nimi ja symboli kaljanmetsästäjän olueen! Mufloni!

Beer Hunter’sin alkuaikoina Heikkinen toimitti näyteikkunassa asiaansa. Keittoa ja mäskiä valmisteltiin 200 litran kattilassa aina toisinaan muutama yö ja päivä yhdellä rysäyksellä. Vaimo kiikutti kaupungin tunnetuimmalle lanteenkeikuttajalle (Toim. huom. Ei se ruskeaan puolipitkään nahkatakkiin pukeutuva Mr Finland.) murkinaa likeisestä hampurilaisravintolasta. Vuosituotanto pyöri 10 000 – 20 000 litran huitteilla eli määrät eivät olleet aivan kohtuuttomat. Bisnespuolta oli kuitenkin sen verran, jotta omistaja saattoi näyteikkunassaan hyvillä mielin häärätä.

Ikkunaprinssin virkatointen ohessa Heikkinen kynsäisi takaraivoaan. Konsulttivoimin kehitetyt ensimmäiset keitokset olivat oikein maukkaita, mutta kisälli halusi uittaa sammiossa myös omia varpaitaan. Syntyi ensimmäinen repsepti, tuplapukki Muflonator.

Pienpanimon toiminta oli aktiivista, mutta muodoltaan sopivan rauhallista. Kunnes eräänä kauniina yönä kaikki muuttui - tapahtui olutvallankumous!

Vuosituhat oli vaihtunut ja Heikkis-pässiä oli tarjolla jämerän 7-volttisen stoutin muodossa Helsinki Beer Festivaaleilla. Raati hullaantui ja olut voitti karkelot mennen tullen. Tuolla tulenpalavalla sekunnilla alkoi Beer Hunter’sin ovista ja ikkunoista pakkautua kaikenkarvaista oluen himoitsijaa.

Sittemmin Heikkisen reseptilaariin on kertynyt pari sataa uniikkia tuotetta, ja kun kysyntä on kasvanut, on satakuntalaisen oluttehtaan vuosituotantoa jouduttu nostamaan vaikka minkälaisin toimenpitein. Kaikkein räikein peliliike oli ostaa panimo Carlbergiltä! Noh, Heikkinen on Heikkinen!

Peliliikkeiden jälkeen Beer Hunter’silla on siis käytössään uudet vempeleet ja mittavammat tuotantotilat. Tanskalaisilta muilutetun laitteiston keittokapasiteetti on 1000 litraa ja vuosittain on mahdollista päästä jopa 200 000 litran kokonaistuotantoon. Ei voi ihan mikroksi enää nimittää!

Ja sitten ihmisjumaloinnista humaloinnin suuntaan eli oluen maisteluun. Maaliskuisen illan porilainen reggae koostui viidestä letkeästä Muflonista.

Alkuun kiskaistiin Säppiä, rapeasti humaloitua 6 %:sta APAa, jota täytyy pitää erinomaisen miellyttävänä ja maistuvaisena saaristolaisoluena. Sen 35 EBUn humalointi sai kielenkannat kostumaan.

Sitten siirryttiin IPA-nimiseen Mufloniin. Prosentteja etiketissä oli 4,5 ja katkeroita 40. Hivenen edellistä poksuvampi humalointi, amerikkalaista alkuperää tämäkin, toimi oikein mukavasti. Maussa oli greippimäistä vivahdetta ja vaikka katkerot toivat oivan ja pitkän jälkimaun. Nam.

Vuoroon tuli Aamupala, kuinkas muuten, joka on kauralla höystettyä stoutia 4 %:n vahvuudella. Valo ei lasin läpi paista eli varsin paahteista tuoteesta on kysymys. Silti suutuntumaltaan on iloluontoinen ja raikas, jälkimaku suorastaan kepeän kirpakka.

Kovempiin katkeruuksiin siirryttiin CCCCC IPAn myötä. Veromerkkejä oli kyljessä 7,9 % ja EBUja 100. C-kirjainten litania tulee tuotteessa käytetyistä amerikkalaisista humalalajikkeista cascade, centennial, chinook, citra ja columbus. Rehdin katkeruuden takana luuraa jykevämpi runko ja sitä tukee hyvin hedelmäisyys.

Kattaus päätettiin Bob Barleyn omien poikien toistaiseksi nimeämättömään tuotteeseen ja sen ensi-iltaan. Työnimenä oli muflon-ideologiaa kunnioittaen Sheep 101. Oluttyyppinä oli IPA ja prosentuaalisena määritteenä 5,5. Katkeruutta oli riittävästi ja jälkimaussa on rehtiä voimaa. Hedelmäisyys sai kiitosta. Yleistuntuma oli, että aavistus hapokkuutta jäi uupumaan. Tuotteelle voi hyvin antaa nimen Lammas, sillä taljan kätköistä hahmottuu suden figuuri! Melkoisen kunnioitettava suoritus ensikertalaisilta – ja huomattavaa on, että tuote on myynnissä vain rajallisen ajan ja osoitteessa Malminrinne 1, Helsinki.

Loppuun kooste illasta ja tietenkin Vareksen sanoin: ”Mikä Mufloni teitä porilaisia oikein vaivaa!”

Lammas ja susi!

Lokimerkintä Bob Barley 18.3.2015 klo illalla
Herra & hidalgo himself Jarkko Nikkanen
Glasarissa liki tonnilla Octomorea

Maaliskuisia keväisiä viskiteknisiä spekulatiivisia määreitä olivat viiden vuoden vaatimaton ikä, 60 prossan huitteilla pyörivä prosentuaalinen vahvuus ja käsittämättömät peepeeämmät! Viidessä juomassa käytetyn maltaan yhteenlaskettu turvesavufenolipitoisuus oli 967! Kärypitoisuus lähenteli siis ehtaa Daavidsonia nuhaisen Jammun sijaan - veekoneen hörinä tuntui pakaroissa! Pitelehän Tanja hatunlieristä kiinni, nyt mennään eikä meinataaaaaah!

Päivän johtavana teemana oli siis liki tonnin karsinogeenipartikkelit. Kattaus oli painoarvoltaan sen verran tanakka, että oheinen värikarttakin on syytä esittää harmaasävyillä nokea ja tervaa rehdisti kunnoittaen!

Illan kokonaisharmaita sävyjä tuottivat Octomore-pullotteet versionumeroiltaan 4.2, 6.1, 6.2, 6.3 ja 7.2, joista vain 6.1 on saatavissa kotimaisesta pitkäripaisesta. Nelkkuversion Comus on nykyisellään jo verrattain harvinaista keräilymateriaalia ja 6.2 sekä 7.2 ovat travel & retail -tuotteita. Islay Barley 6.3 on maisteltavissa hyvin varustetuissa ravitsemusliikkeissä.

Octomoren ensisijaisena erityisominaisuutena on huomattavan suuri turvesavufenolipitoisuus, mutta myös prosentuaalista mitta-arvoa löytyy. Tuotteissa käytetty tisle itsessään on samaa ja oleellisimmat tuotekohtaiset erot löytyvät käytetyn maltaan alkuperästä ja viimeistelytynnyreistä.

Illan himoitut Octomoret:
4.2 - 61 % - 167 ppm - Sauternes
6.1 - 57 % - 167 ppm - Scottish barley
6.2 - 58,2 % - 167 ppm - Limousine
6.3 - 64 % - 258 ppm - Islay barley
7.2 - 58.5 % - 208 ppm - Syrah

Iltamaa ei voi sanoa whiter shade of pale -tyyppiseksi lässyn-lässyksi, koska kattauksen savuiset käryt taipuivat sävyiltään huomattaavan synkkään moodiin! Repertuaari oli kautta linjan Jim McEwanin tavoitteen mukaisesti rehdin uhmakas - noh, peepeeämmät maailman huippuluokaa, mitä tuossa voi muuta vaatia. Päästä jo suosiolla irti, Tanja, hattu katosi jo aikaa sitten!

Tuoksujen ja makujen kirjon analysointiin osallistuneet ilmaisivat aistineensa turvetta, savua, suolaa, hunajaa, meriheinää, luumua, ruohoa, vaniljaa, salmiakkia, tervaa, rusinaa, turvetta ja ammoniakkia. Mitkä tuoksut ja maut sinä löydät?
 

Hiljentävä septetti

Ravintola Carelian tiilivuoratun kellariholvin portaissa hiipi menneenä lauantaina hurja susijoukko. Tietyn oven takana ulvottiin ja sen pieliä nuuhkittiin. Sydämet hakkasivat raskaasti, oli pian saatava. Sisältä kajasti valoa, joka paljasti, mitä on tarjolla. Sydäntä särki, vapisutti. Unisonossa kiljahdeltiin: ”Päästä sisään, likelle, tekee mieli makeaa, en kestä enempää! Ooh beibe, ooh herranpieksut!”

Käsitteillä oli eräänlainen In the still of the night -tilanne. Sudet olivat Islayn ja sen 80-lukuisten tuoksujen vankeina portaikossa, kunnes Viskin Ystävien Seuran virkaa tekevän David Coverdalen kimakka käsky toi vapauden: ”Sisäääääään!”

Susilauma rynni peremmälle ja rivissä sojotti seitsemän taikajuomapulloa:

• Bruichladdich 10 YO 43 %
• Bunnahabhain 12 YO 43 %
• Bowmore 12 YO 43 %
• Caol Ila 12 YO 43 %
• Laphroaig 10 YO 43 %
• Lagavulin 12 YO 43 %
• Ardbeg 10 YO 40 %

Perustilanteen piti olla sellainen, että kaikkien tuotteiden pullotusvuosikymmen on 1980, mutta salapoliisityö oli paljastanut, että yksi pullotteista oli suurella todennäköisyydellä edellisen vuosikymmenen lopulta. Virhe toki oli räikeä, mutta puolen tunnin mykkäkolulun ja sitä seuranneen antaumuksellisen debatin jälkeen vääryys päätettiin kestää kuin miehet ja yksi nainen.

Taikajuomien suora oli sanalla sanoen täysin käsittämätön. Tuoksu- ja makuprofiilit olivat kerrassaan mykistävät. Kuvailuissa käytetyt superadjektiivit olivat suorastaan ylitsevuotavaisia. Takarivissä menetettiin puhekyky kokonaan ja kuului vain nyyhkytystä: lasi oli tyhjentynyt ennenaikaisesti!

Vaikka maistelijat olivat vakuuttuneita taikajuomasuoran upeasta kokonaisannista, tietty tuotetrio kohosi omiin ylhäisiin sfääreihinsä.

Caol Ila johdatti itsensä tämän troikan kolmanneksi, ja se jos mikä oli monelle oikea yllätyspaukku, sillä tislaamon tuotantokapasiteetti meni tuohon aikaan lähes kokonaisuudessaan sekoiteviskien raaka-aineeksi, ja nykyäänkin kyseinen osuus tuotannosta on 95 %! Silti tämä Italian markkinoille tilattu erikoiserä paljasti upean luonteensa. Voi vain ihmetellä, miksi tällaista tuotetta ei olisi kannattanut tuottaa omana single maltinaan koko maailman ostettavaksi. Vastaus on tietysti, kun ei ollut – eikä edelleenkään ole – mitään taloudellista tarvetta. Samalla on kuitenkin helppo ymmärtää tiettyjä osasyitä siihen, miksi Johnnie Walker on maailman myydyin sekoiteviski.

Illan tuotteista toiseksi parhaaksi arvioitiin Ardbeg. Sen täydellisen savuinen tervaisuus puhutteli. 40 prosentin vahvuutta hieman epäröitiin ja tultiin siihen tulokseen, että 43 – kuten aikakauden tematiikan mukaisesti kaikissa illan muissa pullotteissa – olisi varmasti antanut ryhdikkäämmän poljennon. Rehellinen ja herkullisen loistelias Ardbeg!

Illan kiistaton kurko oli Coverdale, eikun siis Lagavulin. Sen edessä herkistyttiin ja noustiin nyrkkeilyasentoon, kun tiskausrykmentti meinasi toimittaa viimeiset arvokkaat nektaripisarat ennen aikojaan Viikinmäen jätevedenpuhdistamolle. Lagavulinin voitto oli sen verran selkeä, etteivät Ardbeg ja Caol Ila olisi edes vaaliliitossa päässeet niskanpäälle.

Neljän häntäsijan keskinäiseen järjestykseen ja pisteytykseen en muilta osin puutu, kuin että Laphroaigin vaisuutta ihmeteltiin monella suulla. Varsinaista negatiivista sanottavaa ei kenelläkään ollut kuin Bruichladdichin tuoksun ja jälkmaun aavistuksenomaisen pisteliäisyyden osalta, joiden syypääksi epäilen liiallista tammisuutta, mutta lapsenbugluksikin aromia tituleerattiin.

Daavidin opetuslapset pohtivat lopuksi tuotekattauksen tarjontaa verrattuna nykypullotteisiin. Yleinen konsensus oli, että kalpaten kävisi – eikä vissiin tarvitse paljastaa kummalle ikäluokalle. Yhteisenä päätelmänä oli, että illan septetin tuotteet olivat kokonaisuuksina erinomaisen tasapainoisia, mikä nykyisissä pullotteissa on harvinaista. Jo peruspullotteidenkin osalta puhuttiin hyökkäävyydestä ja muista keinotekoisista ja täysin tarkoituksenmukaisista tuoksu- ja makuprofiilikikkailuista.

Tämän kokemuksen nojalla on täysin relevanttia virallisena totuutena ilmaista, että ennen kaikki oli paljon paremmin!

Kärsimysten keskiviikkoiltama Bob Barley'ssa. Varsinainen kärsijä Petteri Hakkarainen (oik.) tarttuu pulloon. Thomas Lindström uppoutuu varjokärsijän rooliin pyyteettä. (Kuva Kati Laine.)

Lokimerkintä Bob Barley 25.3.2015 klo 18
Mopon selässä moottoritiellä Petteri Hakkarainen
Teemana Rest In Peat

Jälleen otettiin kevyesti keskiviikon kunniaksi ja tällä kertaa Bob Barleyn karsinaaan työnnettiin omaksikin ihmetyksekseen Viskin Ystävien Seuran varapuheenjohtaja Petteri Hakkarainen - minä itte.

Tilanne oli ensikertalaiselle jännittävä, mutta tiukasti vähän yli kuusi Hakkarainen karautti kurkkuaan tuvan täydelle populaatiolle, vetäisi vasemmallaan kytkintä sisään ja tarjosi oikealla ranteella muutamin nypäyksin kaksitahtibensiiniä kaasuttimeen. Sitten hän polkaisi pappamopon käyntiin ja pakoputkesta tuprusi öljynkatkuinen ja pikkuisen kitkerä savuvana, jonka juonteet ulottuivat liki kuuden vuoden taakse helsinkiläisen yksityisasunnon saunaan. Matka turpeeseen oli käynnistyvä.

Silmäkulmien kuivettua kokouksessa siirryttiin virallisen työjärjestykseen ja ryhdyttiin tutkimaan lasirivistön turvesavun sävyttämää arvo- ja aromimaailmaa. Kattausta valittaessa nämä viisi BPF:n hyllystä löytyvää tuotetta sopivat illan RIP-teemaan. Kokonaisuudessa oli hyvän sekamelskan ainekset, sillä kaksi tuotteista oli sekoiteviskejä, kaksi travel & retail -sarjaa ja illan ainoaa ikämerkittyä (5) löytyy Suomesta vain ravintolamyynnissä. Huomattavaa on myös, että tuo ikämerkitty tuote oli illan nuorin. Ja uhmaiässään kukkoilevin.

Illan nautintoaineet:

• Islay Mist Deluxe 40 %
• Islay Mist Reserved Peat 40 %
• Glenfiddich Vintage Cask 40 %
• Glenfiddich 125th Anniversary Edition 43 %
• Octomore 6.1 5 YO 64 %

Laseja nokan alle nostellessa ja kallistellessa Hakkarainen löpisi, mitä sylki suuhun toi. Osa siitä oli tavallaan asiaa, osa niitä näitä, kitkerän miehen tilityksiä. Jälkeenpäin on helppo ajatella, että Octomoren tilalla olisi pitänyt olla jokin muu tuote, sillä puhumattakaan niistä pahuksen 258 partikkelista myös veden ja alkoholin suhteelliset osuudet nostivat kosteutta näköelimiin.

Mutta lystiä oli, ja ehkäpä on tilaus kakkoskierrokselle, sillä kukaan ei poistunut tilasta kesken kaiken aivokalvontulehdukseen tms. kiireelliseen vedoten, ja valtaosa kiitti ja kätteli poistuessaan. Minä itte kumarran tätä kautta teille!

Loppukaneetiksi laitetaan tähän pieni muistutus suomalaisen viskin päivästä 23.5. Järjestä itsellesi vapaa ilta, sillä on tulossa ainutkertainen kulttuurispektaakkeli, joka ei koskaan toistu!

I rest my case in peat - no woman, no cry. Saa tulkita, miten haluaa. ;-)

Tervetuloa mukaan Suomen suurimpaan tastingiin ja viettämään VYS:n kolmevuotispäivää! Järjestäjinä: Beer Hunter’s, Koulu, Kyrö Distillery Company, Teerenpeli, The Helsinki Distilling Company, Valamon Luostarin Tislaamo ja Viskin Ystävien Seura. Lisätiedot löytyvät ilmoittautumissivulta: www.viskinystavienseura.fi/svp

Bob and the utmost whisky support act - Ladies night by Veera Salo.

Lokimerkintä: Bob Barley 9.4.2015 klo 18
The lady in charge: Veera Salon veljen sisko
Teema: Vain naikkosille
Runoilijatar: Satu Krökki

Bob Barleyn asiakaskunta poikkesi hieman tavanomaisesta torstaina 9.4., sillä tupa oli jokaista asiakaspaikkaa myöten täynnä vain ja ainoastaan naisia. Veera Salon pitämä ennätysaikaan täyteen varattu naisten viskitasting houkutteli paikalle täysin untuvikkoja viskin nautiskelijoita kuin myös kokeneita tastingkonkareita.

Illan kattauksesta löytyi neljä tuotetta:

• The Balvenie Double Wood  17-vuotias  43 %
• The Balvenie Port Wood 21-vuotias 40 %
• Glenfiddich Rich Oak 40 %
• Port Charlotte Scottish Barley 50 %

Ensikertalaisena Veera hoiti homman kotiin kerrassaan loistokkaasti. Kiitosta kanssanautiskelijoilta sai erityisesti Veeran tapa kertoa viskien maailmasta. Makuja lähdettiin hakemaan enemmän fiilisten kuin viskifaktojen kautta. Keskustelu ja fiilistely avasivat tuoksu- ja makumaailmaa myös noviiseille, sillä illan aikana koettiin useita ahaa-elämyksiä niin makujen, tuoksujen kuin tiedonkin suhteen. Viski alkoi näyttäytyä useille meistä aivan uudenlaisessa valossa.   

Kaikki varmasti olimme lopulta sitä mieltä, että viski toimii aloittelijalle parhaiten sosiaalisessa ympäristössä. Vaikka makunautinto on henkilökohtainen kokemus, kanssamakustelijoiden kommentit täydentävät useimmissa tapauksissa omia havaintoja ja saavat palaset loksahtamaan paikoilleen niin päässä, nenässä kuin suussakin. Lopulta rennon keskustelun tuloksena jokaisen laseista löytyi yksilöllisiä ja kiinnostavia tuotteita, eikä enää sitä hieman yskittävää ruskeahkoa nestettä, jota viskiksi kutsutaan.

Korkeat suositukset ja viisi tähteä. Tätä lisää!

Ps. Myös kaikki naiset nyt rohkeasti ilmoittautumaan suomalaisen viskin päivän tastingiin 23.5.: http://www.viskinystavienseura.fi/svp/

Kesä 1936 oli rauhallinen ja kaunis. Mitään suurempia viitteitä tulevasta maailmanpalosta ei vielä ilmassa ollut, ja Glen Grantin tislaamolla laitettiin tislettä tynnyriin tavalliseen malliin. Tislaamon työntekijöiden hämmästys olisi luultavasti ollut suuri, mikäli olisivat tienneet että sen vuoden tisleistä osa nautittaisiin silloin vasta vajaat parikymmentä vuotta itsenäisenä olleen Suomen pääkaupungissa Helsingissä niinkin kaukana tulevaisuudessa kuin armon vuonna 2015.

Kaksi vuotta sitten VYS korkkasi marssimusiikin tahdissa toisen maailmansodan aikana tislattuja viskejä. Superlatiiveja täynnä ollut ilta painui voimakkaana monen viskin ystävän mieleen, ja sitä ollaan muisteltu porukalla kuin parempaa sotatarinaa ikään. Joillekin pelkkä muistelu ei toki riittänyt, vaan heräsi kysymys voisiko aikakoneen nuppia kääntää vielä hieman taaksepäin? Todistettavasti voi, sillä 18.4. saimme ravintola Carelian juhlakellarissa todistaa vuosien 1936-1939 välillä tislattun viisikon tastingia.

Ja millaisia viskejä 1930 -luvulla tehtiinkään! Vuonna 1936 tislattu ja 42 vuotiaana pullotettu Glen Grant oli valpas ja läsnä. Jämäkkä, mutta hieman salamyhkäinen, ja niin tuoksusta kuin maustakin löytyi koko ajan uusia kerroksia. Ehkäpä kartanon miespalvelija, joka näkee ja kuulee kaiken? 1937 tislattu Strathisla taas täytti ensin aistit mustaherukalla, ja vietteili sen jälkeen makealla savuisuudella, kuin silkkihansikkaassa pidetty hieno, ohut sikari. Vuonna 1938 tislattu ja 1985 pullotettu Mortlach oli voimakasluoneinen vanhempi herrasmies, joka luultavasti teetättää tweed -pukunsa hyvällä ja kalliilla räätälillä.

Vuosien varrella sattuu ja tapahtuu, ja niin viski kuin luonnonkorkki ovat eläviä asioita. Tämän saimme todistaa dekanteerimaiseen pulloon 48 vuoden ajan säilötyn, vuonna 1938 tislatun, Pride of Strathspeyn kohdalla. Tämän todennäköisesti Macallanilla tislatun viskin korkki oli vuosikymmenten saatossa valunut vahan kanssa alas niin, että korkin alareuna pääsi koskettamaan viskin pintaa. Valitettavasti tämä, tai joku muu syy, tuntui maussa. Toisaalta, ainahan tällaista yläluoikkaista sukua piristää yksi boheemi ja hieman hullu musta lammas.

48 vuotias, 1939 tislattu Linkwood palautti päivälliskeskustelun ruotuunsa aristokraattisen, ellei peräti kuninkaallisen, isoäidin ottein. Makea ja miellyttävä, mutta taustalla rautainen luonne ja selkäranka. Kaikki menee mainiosti, jos olet hänen kanssaan samaa mieltä, ja kukapa ei olisi!

Vaikuttava ilta, ja kurkistus menneeseen maailmaan joka ei ehkä enää palaa, mutta joka on edelleen meille läsnä tuoksu- maku- ja muistijälkinä. Lasien tyhjentyessä tunnelma oli hieman haikea, sillä näin vanha viski jos mikä on katoava luonnonvara. Toisaalta, eiköhän Glen Grantin työntekijät vuonna 1936 tehneet viskiä ihmisten nautittavaksi. Ja mehän nautimme.

Besi, Sima-Petteri ja makuja maailmalta.

Lokimerkintä: Bob Barley 29.4.2015 klo 18
Karsinassa: Petteri Hakkarainen
Teema: Is this whisk(e) or mead?
Lyriikat: Heikki Virtanen ja joku Morrison

Kuten Jim Morrison aikanaan lauloi: “Show me the way, To the next whisky bar, Oh, don't ask why”, suuntasi viisipäinen viskiharrastajajoukko eri puolilta Etelä-Suomea sateisena keskiviikkona Bob Barley viskipyhättöön kuuntelemaan mitä itse pääpiru, Petteri Hakkarainen, oli pöydällä olevista pullotteista tarinoitsemassa.

Pöydällä odotti paperilla vähintäänkin erikoinen, mutta mielenkiintoinen kattaus. Ensimmäinen etappi oli rapakon takana, tutustuttiin bourbonien maailmaan, Hakkaraisen kertoessa tietoa tislaamosta sekä amerikkalaisesta viskikulttuurista ja viskeihin liittyvästä lainsäädännöstä yms.

Wild Turkey 81 Proof 40,5 %

Villi kalkkuna, kuten nimi tuttavuuden lisääntyessä kääntyi, oli hieman makea ja melko tyypillinen bourbon viski. Paikalla ollut raati ei nostanut viskiä suosikiksi, mutta todettiin, että sopivuus esimerkiksi drinkkien pohjaksi on hyvä. Ja tätähän päästiin virallisen osuuden jälkeen myös kokeilemaan – kokemuksen tuoman itsevarmuuden loistaessa loihti Hakkarainen porukalle Whisky-sour-drinkit, välillä hieman baarimestari Besiltä osavaiheita tarkistaen. Ja kyllähän kehuja sateli, jopa työtarjouksia. Uskaliaimmat haastoivat Hakkaraisen vielä pariin otteeseen tuunaamaan drinkkejä eri viskeistä.

Seuraavaksi suunnattiin pikavisiitti Skotlantiin ja tutustuttiin blended-viskien pääraaka-aineeseen, eli jyväviskiin.

Girvan Patent Still No.4 Apps 42 %

Maestro Hakkaraisen kertoessa faktaa kyseisestä tuotteesta sekä jyväviskeistä löysi innokas kuuntelijakunta lasista jopa asetonin ja vodkan suuntaisia tuoksuja. Todettiin, tuotteen olevan helposti lähestyttävä, mutta makuprofiililtaan ehkä kuitenkin vähän vaatimaton. Tämän viskin osalta saatiin kuulla myös Suomeen liittyvä fakta. Apparaatti, jolla viski tislataan on osittain suomalaisten käsialaa.

Skotlannin nummilta suunnattiin lähelle naapuriin – Irlantiin. Kyseessä oli Tullamore D.E.W. tislaamon uutta tulemista kunnioittava pullote, joka on ainoastaan siellä myynnissä, joten kyseessä oli hieman erikoisempi pullote.

Tullamore D.E.W. Warehouse Release 46 %

Melkein yhteen ääneen todettiin, ettei kyseessä ole aivan tavallinen irkkuviski. Tuoksu oli hieman levoton sherryn nostaessa ehkä eniten päätään. Monen mielestä kuitenkin tämä Irlannin edustaja nousi tässä porukassa kärkisijalle, tässä vaiheessa kattausta. Nopean Irlannin pyrähdyksen jälkeen suunnattiin takaisin Skotlannin maaperälle.

Seuraavaksi oli Hakkarainen valinnut lasiin söpöön pulloon laitetun viskin, joka ehkä hämmästytti eniten. Jopa illan isäntä, joka vapputunnelmissa oli antanut tastingille nimen: "Is this whisk(e)y or mead?" hämmästyi rusinaisesta löydöstä tuoksussa ja maussa. Ehkäpä tuo otsikon sima oli vahvana jo vappuaaton aattona mielessä, tiedä häntä.

Lauder's Ruby Cask 40 %

Kyseessä oli siis portviinitynnyrissä viimeistelty sekoiteviski. Hieman viinimäinen rusinaan kääntyvä tuoksu ja maku herättivät pientä hämmästystä ja tämä viski jakoi mielipiteitä jonkin verran. Todettiin sen sopivan hyvin vappuviskiksi.

Lopuksi, ehkä vähän epäreilusti oli pöytään nostettu skotlantilainen single malt -viski. Tämä täysi-ikäinen oli hieman levoton, piirun verran hyökkäävä, mutta kuitenkin tasapainoinen ja miellyttävä.

Glenfiddich 18 YO 40 %

Ja kyllähän tämä viski itseoikeutetusti otti päivän kärkisijan haltuunsa. Ei ollut kenelläkään eriävää mielipidettä sanottavana siihen asiaan.

Ilta oli rento ja paljon tuli taas uutta tietoa osallistujille viskien maailmasta. Bob Barleyn lämmin ilmapiiri ja osallistujien innokas suhtautuminen jalojuomiin ei toki loppunut kuin seinään Hakkaraisen kiittäessä kuulijakuntaa, vaan monet janosivat lisää kokemuksia ja rento jutustelu ja maistelu jatkuivat vielä hyvän aikaa, ehkä oli jo hieman vapputunnelmaa havaittavissa.

Kiitokset monsieur Hakkaraiselle ja Bob Barleyn Besille mukavasta illasta. Seuraavaa kertaa odotellessa!

BPF:n Timo "Sailor Jerry" Laurila löi takalaittoman kotipesään - viskibaarissa tutustuttiin rommin saloihin.

Lokimerkintä: Bob Barley 6.5.2015 klo 18
Sailor Jerry: Timo Laurila
Teema: Man overboard! Rum at whisky bar!

Omalta osaltani rommi on ollut varsin tuntematon juoma. Timo valaisi tämän vanhan ja perinteisen nautintoaineen saloja seitsemän toisiinsa nähden varsin erilaisen tuotteen avulla. Tuotantomaat tulivat pääosin Karibian suunnalta, mutta olipa joukossa myös skottilainen maustettu sekoite.

Ihminen on varsin viisas eläin, joka pitää makeasta. Pelloilla kasvavasta sokeriruo'osta alettiin valmistaa makeutusainetta nimeltä sokeri, mutta peijakkaan tuotantoprosessi seurauksena jäi ylijäämää, melassia. Tässä vaiheessa astui kuvaan ihmisen älykkyys: Kaiken ylimääräisen kanssa kannattaa aina pohtia, voisiko siitä valmistaa alkoholia, joten ylijäämätuote tislauspannuun humps ja kuumuutta kylkeen. ¡Arriba y por favor! Tisle tammitynnyriin kypsymään ja kohta on tarjolla rommia. ¡Bésame mucho!

Tuotetietoutta, historiaa ja mieluisia kertomuksia tuli niin isona paapuupinpuoleisena myrskytuulena, että maakrapua olisi suorastaan pelottanut, mutta oli onneksi tarjolla kauhulle karkottajaa - ja annoskoko noudatti ns. merimiesmittaa ja proofit määränsä mukaiset. Ei pelottanut enää, mutta ihme suhina nousi päähän ja aamulla tilalla oli hienoinen kumina.

Sailor Jerry, kaksi Matusalemia, kolme Mount Gaytä sekä vielä jokin muu pullote oli maisteltavana. Tarjolla olleiden rommien tuoksu- ja makuprofiili oli yllättävän laaja. Valmistualue, raaka-ainelajike tai niiden kombinaatio, kypsytysikä ja -menetelmä antavat tisleelle yksilöllisiä vivahteita. Ikämerkinnät ylsivät enimmillään 23 vuoteen, oli poltettua tynnyriä, erillistä maustamisprosessia jne. Osa tuotteista oli ns. helppoja, yksinkertaisia, suussa lyhyen ajan viivähtäviä, mutta toisissa tuotteissa oli kerrassaan mutkikasta makujen harmonista ristiriitaa.

Kyllä rommille aikansa ja paikkansa on - tällä kertaa se oli viksibaari Bob Barley.

Lokimerkintä: Bob Barley 20.5. klo 18.00
Teema: Tynnyrien salaisuudet
Tynnyrissä Petteri Hakkarainen

Helsingin ydinkeskustan viskipyhätössä vietettiin toukokuun lopulla puiseva hartaushetki. Vanhurskaan hyminän kohteena olivat edesmenneet tynnyrit, jotka omaan napaansa tuijottamatta luovuttavat itsestään kaiken meidän syntiemme puolesta ja niiden anteeksipyytämiseksi, -antamiseksi ja -saamiseksi.

Iltahartauden virret olivat numeroiltaan:

• Glenfiddich raakatisle 68,5 %
• The Balvenie 15 YO Single Barrel (10779) 47,8 %
• Glenfiddich Reserve Cask 40 %
• The Balvenie 16 YO Triple Cask 40 %
• Glenfiddich 14 YO Rich Oak 40 %
• Glenfiddich 22 YO Ceron (tynnyrinäyte) 57,4 %
• Naapuripitäjän New Spirit 5 kk 63,5 %

Hartaushetken perustavana ideana oli varsinaisiin virsiin tutustumisen ohella jutustella viskin tammisen säilytysastian roolista lopputuotteen tuoksu- ja makuaromien taustalla. Suoritusjärjestyksen mukaisesti tutustuttiin tynnyröinneissä seuraaviin toteutuksiin:

• Ei tynnyrikypsytystä
• Traditional American Oak
• Sherrytynnyri
• Ensimmäisen ja toisen täyttökerran boubon sekä sherrytynnyri
• Bourbon sekä amerikkalaisen ja eurooppalaisen uuden tammitynnyrin jälkikypsytys
• Ceron-viinitynnyri
• Bourbontynnyri

Kypsytystynnyrin vaikutus viskin makuun on n. 60-70 % luokkaa. Aromeihin ja kypsymisnopeuteen vaikuttavat pääasiallisesti käytetty tammilaji, tynnyrissä aiemmin ollut neste, tynnyrin koko sekä tietenkin varastointiolosuhteet. Valtaosa viskin kypsyttämisessä käytetyistä tynnyreistä on entisiä bourbontynnyreitä. Toinen yleisesti käytetty tyyppi on sherrytynnyri. Viimeistyssä käytetään nykyisin jonkin verran täysin uusia tammitynnyreitä ja viimeaikoina tynnyreiden kirjo on laajentunut erilaisten viinitynnyreiden käyttämiseen. Tekipä joku hurja taannoin kypsytyskokeilun entisessä silakkatynnyrissä - siitä ei tullut jymymenestystä - mutta viskimarkkinat ovat tällä hetkellä sen verran kuumat, että kaikenlaisia virityksiä on yritettävä, jotta aromiprofiiliin saadaan jotakin uutta ja erilaista.

Tynnyrien vetoisuudessa on valtavasti vaihtelua. Pienin tietämäni viskituotannossa käytettytynnyri on Tuthilltownin tislaamon 11-litrainen. Isoimman tynnyrikoon määrittää laki, esimerkiksi Skotlannissa se on 700 litraa. Mitä pienempi kypsytystynnyri on kyseessä, sitä suurempi makuvaikutus sillä on lopputuotteeseen. Pienemmässä tynnyrissä tuote siis ”kypsyy” nopeammin. Vastaavasti enkelhahmoille haihtuva prosentuaalinen osuus on pienessä tynnyrissä suurempi.

Eri tynnyrityyppien viskejä yhdistettäessä käytetään yleensä ns. marrying tun -tammisammioita, jotka ovat vetoisuudeltaan muutamasta tuhannesta kymmeniin tuhansiin litroihin. Nykypäivän nopeimmissa tuotantoprosesseissa voidaan sekoittaminen tehdä teräksisissäkin astioissa, mutta sellaisista asioista ei välttämättä haluta tehdä isompaa numeroa. Naittamisessa viskien annetaan ”tutustua toisiinsa” yleensä muutamasta viikosta puoleen vuoteen ennen virallisten hääkellojen kalinaa eli pullotusta.

Balvenien käyttämä Traditional Amerikan Oak lienee bourbontynnyreiden laudoista uudelleen kasattu isompikokoinen tynnyri, sillä 350 pullon tuote-erä 15 vuoden kypsytyksen jälkeen edellyttää noin 350 litran alkuperäistä vetoisuutta.

Reserve Caskissa on käytetty pelkästään tislaamomestarin huolellisesti valitsemia sherrytynnyreitä. Viittaus hivenen normaalia suurempaan ”huolellisuuteen” on perusteltua, koska tuotteella ei ole ikämerkintää, mutta toki kyseinen huolellisuus kattaa koko tuotantoprosessin. Silti pieni romantisointi henkilökohtaiseen käsivalintamenetelmään luo positiivisemman mielikuvan.

Triple Caskissa myös on tehty tarkkaa tynnyrivalintaa ensimmäisen ja toisen täyttökerran bourbontynnyreillä sekä lirautettu mukaan loraus sherrykypsytettyä tuotetta. Aromimaailman puolella kyseinen toteutustapa hakee lopulliseen tuotteeseen bourbontynnyrin makeutta, vaniljaisuutta ja toffeisuutta sekä sherrytynnyrin mausteisuutta ja hedelmäisyyttä, yleisesti voisi ajatella tavoitteeksi monimutkaisemman kokonaisuuden saavuttamisen.

Rich Oak on viskimarkkinoilla todellinen harvinaisuus. Tuotteen tynnyri-ideointi perustuu bourbonkypsytyksen jälkeen täysin uniikkiin viimeistelyyn, jossa osa viskistä siirretään uudesta amerikkalaisesta tammesta tehtyihin tynnyreihin ja osa uudesta eurooppalaisesta tammesta tehtyihin tynnyreihin. Viimeistelyaika on muutaman viikon kestoinen, minkä jälkeen kolmesta komponentista sekoitetaan lopullinen tuote ja laimennetaan pullotusvahvuuteen.

Ceronin tarina on suorastaan legendaarinen. Glenfiddichin varastokapasiteetti on maailman suurin, liki miljoona tynnyriä tällä hetkellä. Varastoreskontra ei mahdollisesti ole täysin reaaliaikainen, sillä pari vuotta sitten varastosta löytyi muutama 22 vuotta kypsytetty viski. Unohtuneita kokeiluja kuulemma – ja hyvä niin, sillä Viskin Ystävien Seuralaiset pääsivät tämänkin kokemaan! Toinen oli entinen rommitynnyri ja toinen makea ceron-viinitynnyri.

Virsiä hoilattiin hyvässä ja yhteisessä ymmärryksessä. Sopivissa kohdin noustiin ylös, painettiin pää alas ja ristittiin kädet. Sitten nuuhkaistiin ja maistettiin aromeja. Hyviä ja varsin hengellisiä olivat! Amen.